Kuusistonsalmenkin sillan kuntoluokka on huono – Onko silta vaarallinen?

0
Kaarina-lehden lukija Kimmo Hännikäinen otti Kuusistonsalmesta ja sen sillasta näyttävän ilmakuvan. Silta valmistui vuonna 1958, ja siihen on tehty vuonna 1996 iso peruskorjaus.

Julkisuudessa on paljon pidetty esillä Kirjalansalmen sillan huonoa kuntoa ja sen korvaamista uudella sillalla. Mikähän tilanne on toisella Saaristotien sillalla Kaarinassa?

Siltainsinööri Jari Nikki Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta, mikä on Kuusistonsalmen sillan kunto?

– Sen kuntoluokka on huono.

Sillassa on esimerkiksi vesivuotoa: vesieriste vuotaa asvaltin alla kanteen. Betonia on rapautunut, ja maatuet ovat hieman painuneet.

Nämä ovat yleisiä vaurioita silloissa. Siltoja suolataan paljon, ja ne ovat kovalla rasituksella.

Kuusistonsalmen silta ei kuitenkaan ole vaarallinen, eikä ulkopuolinen välttämättä osaisi nähdä, onko sillan kunto huono vai tyydyttävä.

Onko sillalle tulossa painorajoituksia?

– Ei. Kuusistonsalmen silta pystyy kantamaan samat painavat erikoiskuljetukset, joita Kirjalansalmen ja Hessundin nykyiset sillat pystyvät kantamaan.

Kun uudet Kirjalansalmen ja Hessundin uudet sillat valmistuvat ja jos Kuusistonsalmen silta jää ainoaksi sillaksi Kaarinasta saaristoon, Kuusistonsalmen sillasta tulee painavimmille erikoiskuljetuksille Saaristotien kipupiste. Niihin kuljetuksiin haetaan erikseen lupaa, joten painorajoituksia ei tarvita. Toivotaan kuitenkin, että siinä kohtaa olisi rakennettu myös Paraistenväylä eli toinen silta Kuusistonsalmen yli Auvaisbergista.

Kuusistonsalmen silta on suunniteltu vuoden 1950-luvun mitoituksilla, ja autojen koot ovat sen jälkeen vain kasvaneet kasvamistaan.

Kannattaako Kuusistonsalmeen rakentaa uusi silta vai remontoida nykyinen?

– Mikäli Auvaisbergista rakennetaan toinen silta saaristoon, nykyinen Kuusistonsalmen silta luovutetaan Kaarinan kaupungille. Silloin ratkeaa, kannattaako silta korjata vai korvata. Jos silta on ensisijaisesti vain Kuusiston asukkaiden yhteys mantereelle, sillä ei ole samanlaisia vaatimuksia kuin saariston pääreitillä.

Toisaalta korjaaminen voi tulla lähes yhtä kalliiksi kuin uuden rakentaminen.

Millainen mahdollisesta uudesta sillasta tulisi?

– Jos uusi silta rakennetaan, siinä olisi todennäköisesti nykyistä vähemmän välitukia, nykyisen viiden sijaan kaksi.

Sillasta tuskin tehtäisiin kovin paljon nykyistä korkeampaa, koska se tulisi kalliiksi. Kuusistonsalmi on muutenkin matala väylä, eikä sillan ali pyri kovin isoja veneitä.

Miten Kuusistonsalmen sillan kuntoa tarkkaillaan?

– Tarkastajat käyvät viiden vuoden välein tekemässä silloilla yleistarkastuksen. Lisäksi esimerkiksi ennen korjausten suunnittelua tehdään erikoistarkastus, jossa muun muassa otetaan poranäytteitä ja tutkitaan betonin lujuutta. Kuusistonsalmen sillassa tehtiin erikoistarkastus loppukesällä. Osa sen tuloksista on jo valmistunut, viimeiset saadaan loppuvuonna.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of