Lainapyörät tulivat Kaarinaan – toistaiseksi

0
Piispanristin Prisman luona on Fölin väliaikainen kaupunkipyöräasema.

Fölin kaupunkipyörien pop up -asema ilmestyi syyskuussa Piispanristin Prismalle, Uudenmaantien linja-autopysäkkien yhteyteen.

Pop up -asemilla Föli testaa tulevia pysyvien kaupunkipyöräasemien sijainteja tai täydentää verkostoa isojen tapahtumien yhteydessä. Prismalla ei ole isoja tapahtumia, joten onkohan oletettavissa, että jos fölläreitä käytetään Piispanristillä innokkaasti, paikalle ilmestyy Fölin pysyvän asema?

Itse asiassa ei, vastaa projektityöntekijä Katariina Salokannel Turun kaupungilta. Fölin fillarit ovat Turun kaupungin, eikä Turulla ole valtuuksia laajentaa verkostoa pysyvästi Kaarinan puolelle. Yksityiset toimijat, kuten Prisma, voivat kuitenkin halutessaan ostaa pysyvän pyöräaseman omalle tontilleen.

Toistaiseksi pyöriä on lainattu Piispanristillä vain muutamia. Salokannel kertoo, että yleensäkin asukkailta menee pari kolme kuukautta uuden pyöräaseman löytämiseen.

Kaupunkipyörän voi napata mihin vuorokaudenaikaan tahansa alle ja palauttaa seuraavalle asemalle, mutta ensikertalaisen kannattaa tutustua ensin ajan kanssa sääntöihin. Palveluun on myös rekisteröidyttävä etukäteen osoitteessa foli.fi/kaupunkipyorat.

Pyörän saa käyttöön muutamalla eurolla, mutta jos matka venahtaa pidemmäksi kuin puoli tuntia tai pyörää ei osaa palauttaa oikein, maksu alkaa nousta nopeasti ja se veloitetaan maksukortilta automaattisesti. Jos pyörää ei ole palauttanut vuorokauden sisällä, joutuu maksamaan 2000 euroa.

– Nämä tutkitaan kuitenkin tapauskohtaisesti, Salokannel toteaa.

Hän kertoo, että yleisimmin epäselvyyksiä on ollut palveluun rekisteröitymisessä ja pyörien palauttamisessa.

Fölläriasema on Piispanristillä loka-marrasuuhun saakka.

Piispanristiltä voi pyöräillä esimerkiksi Turun tuomiokirkolle, Skanssiin, linja-autoasemalle tai Tyksiin. Niissä on myös fölläriasemat, joten lainapyörän saa palautettua määräajassa. Piispanristiltä Turun tuomiokirkolle menee Google Mapsin laskelmien mukaan pyörällä 20 minuuttia.