Lapsena Hasanin tyylille naurettiin, nyt julkkikset pyytävät häneltä pukeutumisvinkkejä

0
Yli 90 prosenttia Manschetin vaatteista on Hasan Manschetin suunnitelemia. Kankaat tulevat pääasiassa Ranskasta ja Italiasta ja vaatteet valmistetaan Euroopassa.

Vanhoissa luokkakuvissa Hasan Manschett on se poika, jolla on kravatti kaulassaan. Vaikka rahaa oli niukasti, Hasan ei halunnut tinkiä tyylistä. Hän haali vaatteita Pelastusarmeijalta, kirpputoreilta ja alennusmyynneistä.

Poikkeava pukeutumistyyli herätti koulussa huomiota, eikä pelkästään positiivista.

– Kyllä siitä sai kuulla, mutta onneksi minulla on vahva psyyke. Pukeutuminen oli minun juttuni, ja osasin suodattaa turhat kommentit, Kaarinassa yläasteen käynyt mies muistelee.

Enää Manschetin pukeutumiselle ei naureskella. Kun Joel Harkimo valmistautui tänä vuonna Urheilugaalaan, hän soitti Manschetille ja pyysi tältä stailausapua. Gaalassa nähty vihreä smokki arvioitiin yhdeksi illan tyylikkäimmistä.

Hasan Manschett pyörittää Turussa miesten pukeutumiseen erikoistunutta Manschett-vaateliikettä. Ensimmäisen myymälän hän avasi Turun keskustaan alkuvuodesta 2018 ja toisen Skanssiin viime keväänä. Suurin osa liikkeen vaatteista on hänen suunnittelemiaan.

– Tiedän, että moni mies haluaisi siirtyä pukeutumisessa pois mustasta, harmaasta ja sinisestä, mutta ei uskalla. Tyyliä vaihtaessa tulee helposti sellainen pelko, että näyttää ihan pelleltä. Manschetin ideana on opastaa asiakasta löytämään hänelle sopiva tyyli ja sävyt, hän avaa.

Sulhanen Torniosta



Suomalaisten miesten pukeutumisessa näkyy Manschetin mukaan se, että tuotevalikoima on ollut suppea ja miehille suunnatut vaateliikkeet harvassa.

Kolmas miesten pukeutumiseen vaikuttava tekijä on hinta.

– Monilla on se käsitys, että jos vaate on vähänkin tyylikkäämpi, se on todella kallis, vaikka se voi oikeasti olla hyvinkin normaalihintainen, Manschett toteaa.

2000-luvun alussa Suomessa elettiin it-buumia. Kun aiemmin miehiltä oli vaadittu työpaikoilla siistiä pukeutumista, yhtäkkiä olikin täysin ok mennä töihin hupparissa. Lehdissä julistettiin, että pukujen aika on ohi.

Nyt eletään Manschetin mukaan pukujen toista tulemista. Arkipukujen käyttö on lisääntynyt maailmalla huimasti ja trendi näkyy pikkuhiljaa myös Suomessa.

– Nykynuoriso saa pukeutumisvinkkejä sosiaalisesta mediasta. Farkut ovat vaihtuneet monilla kangas- ja ruutuhousuihin, Manschett kuvailee.

Manschetissa asioi hänen mukaansa miehiä laidasta laitaan: maanviljelijöistä upseereihin ja johtajiin. Brändin maine on kiirinyt erityisesti häitä viettävien keskuudessa.

– Tänä kesänä meille tuli eräs sulhanen Torniosta asti ostamaan mittatilauspukua.

Ensimmäinen kysymys, jonka Manschett kysyy asiakkaalta, on se, mihin käyttöön hän etsii pukua. Sen jälkeen kokeillaan erilaisia värisävyjä, tutkitaan kankaita ja otetaan mitat. Apuna myymälässä työskentelee mittatilausasiantuntija Jussi Häkkinen .

– Yleisimmät suomalaisten miesten pukumokat ovat liian pitkät hihat ja huonot kengät, miehet arvioivat.

Kolme vuotta puukotuksesta



Yhdeksi lähitulevaisuuden tavoitteekseen Manschett mainitsee sen, että pystyisi lahjoittamaan osan yrityksensä liikevaihdosta hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi Hope ry:lle.

– Olen kiitollinen siitä, että sain itse apua. Nuorena 80 prosenttia vaatteistani oli peräisin hyväntekeväisyydestä ja elin avustuksilla. Haluan antaa jotakin siitä hyvästä takaisin.

Osa ihmisistä muistaa miehen myös toisenlaisesta hyvästä teosta.

Kolme vuotta sitten Abderrahman Bouanane puukotti useita ihmisiä Turun kauppatorilla. Manschett oli yksi niistä ihmisistä, joka meni väliin, ja loukkaantui iskussa vakavasti.

Jälkeenpäin oikeudenkäynnissä Manschett sai terroristi-iskun tekijän raivostumaan luonnehtimalla tätä pelkuriksi. Bouanane jouduttiin poistamaan salista.

– Olin kirjoittanut ylös asioita, mitä haluan sanoa hänelle, mutta en päässyt edes alkuun, kun hän jo raivostui. Kun tietää olevansa oikeuden puolella, niin kyllä silloin uskaltaa, Manschett perustelee.

Itse hän ei enää mielellään muistele tapahtumia.

– Se ei vaikuta elämääni mitenkään. Olen käsitellyt tapahtuneen.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of