Leikkipuistoon jumpalle

0
Leikkipuistojumppia vetää Henna Blomroos.

Monet eivät tänä syksynä lähde sisätiloihin jumppaamaan koronaepidemian vuoksi. Kaarinan liikunnansuunnittelija Mia Kettunen vinkkaa, että pienten lasten vanhempien ei tarvitse kuitenkaan jättää jumppia väliin.

Kaarinassa järjestetään nyt toista vuotta Liiqquu-leikkipuistojumppia. Jumppaamaan pääsee Hovirinnan rannan leikkipuistossa ja Piikkiön keskuspuistossa. Osallistua voi lapsen leikkiessä leikkipuistossa tai ilman lasta.

Kettunen kertoo, että tunnilla käytetään kuminauhaa. Sen voi myös itse tuoda paikan päälle. Ohjaajalla on lisäksi lainakuminauhoja. Mukaan kannattaa myös varata juomapullo.

Osallistujamäärää ei ole rajoitettu, ja sateellakin jumpataan. Ukkosmyrskyissä ja kaatosateissa jumppa jää välistä.

Leikkipuistojumppien ajankohdat löytyvät esimerkiksi Kaarina-lehden Menomonosta.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of