Facebookissa moni kaarinalainen ällistyi viime viikolla, kun tutun kasvokuvan vieressä oli vieras nimi, Maija Huhti. Huhti on perussuomalaisten kaarinalaisvaltuutettu ja eläkkeelle jäänyt Kaarinan seurakunnan suntio, joka on totuttu tuntemaan Marja-Liisa Kujanpäänä . Hän ilmoitti vaihtaneensa nimensä.
– Nimenmuutos oli itse asiassa aika syvälle luotaava juttu, Huhti pohtii Kaarina-lehdelle .
– Vanheneminen saa aikaan eletyn elämän pohdiskelua ja itsearviointia. Joka iässä on mahdollisuus aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Kujanpää-nimi kuuluu hänen entiselle aviomiehelleen, josta hän erosi vuosikymmeniä sitten, eikä hän kokenut kuuluvansa siihen sukuun. Huhti otti nimekseen isoäitinsä sukunimen. Nimi on suojeltu, ja sen voivat saada vain suvun jäsenet.
Samalla Huhti muutti etunimensä Maijaksi, jolla nimellä häntä kutsuttiin lapsena.
– Palasin vain tuttuun ja turvalliseen, hän kuvaa.
Moni epäili nimen vaihtamisen olevan hankalaa, mutta Huhti koki vaihdoksen helpoksi. Hakemuksen tekemisen jälkeen hän odotteli viisi kuukautta, ennen kuin nimi vaihtui.
– Sitten vain muutaman tunnin soitto- ja sähköpostitustyö eri paikkoihin, ja asia oli selvä. Ystävät päivittelivät, miten he muistavat uuden nimeni jatkossa, mutta hyvin kaikki ovat muistaneet.
Huhti veisteli Facebookissa, että iäkkäille ystäville uusi nimi on samalla hyvä dementiakoe.