
Kokoomuksesta Kaarinan kaupunginhallituksen nykyinen puheenjohtaja Matti Alander on asettunut jälleen ehdolle. Istuvista valtuutetuista mukaan pyrkivät myös Mikko Aaltonen, Ulla Myntt-Rinne, Atte Mäki, Juhani Rantanen, Marjo Uotila ja Pauliina Välivaara.
Lisäksi kokoomuksen ehdokaslistalla ovat Päivi Lehtovaara, Olli Lintusaari, Paula Mäkinen, Toni Pyökäri, Mira Ruponen-Kuutti, Janne Samsten, Teija-Rita Saren, Keijo Tapper ja Janne Ylä-Poikelus.
Vihreistä kuntapolitiikassa toivoo jatkavansa esimerkiksi Sofia Virta , joka pääsi toissakeväänä myös kansanedustajaksi päättämään koko Suomen asioista.
Nykyisistä Kaarinan vihreistä valtuutetuista Mari Saario ja Jukka Lampikoski ovat jo päättäneet asettua ehdolle. Lisäksi ehdokkaina vihreistä ovat Mirta Iljin, Timo Kirjonen, Aaro Kiuru, Jari Lehtonen, Sara Luotonen ja Minna Vuorio-Lehti .
Perussuomalaisista pyrkii Kaarinan päättäjäksi nykyisistä valtuutetuista Maija Huhti (entiseltä nimeltään Marja-Liisa Kujanpää ). Lisäksi ehdolla ovat Diana Elo, Jari Helispuro, Tuomas Karhunen, Vesa Tirri, Harri Viljala, Hans Huttunen, Lauri Lempiäinen, Antti Brusi, Tuomo Kääriäinen, Vesa Puranen, Juha Päiviö ja Tomi Suo.
Vasemmistoliiton nykyisistä valtuutetuista mukaan pyrkivät Pentti Kallio ja Katri Kapanen . Lisäksi vasemmiston ehdokkaina ovat Toni Hongisto, Pertri Asklöf, Raija Raittio, Kaj Fredriksson, Matti Kapanen, Anniina Laaksonen, Elina Yläoja, Päivi Föhr ja Maria Virtanen.
Kristillisdemokraateissa halukkaita ehdolle ovat kaikki nykyiset valtuutetut, Ismo Seivästö, Toni Toivonen ja Jaana Shelby . Lisäksi mukaan pyrkivät Liisa Roine ja Veijo Lehtonen .
Muut puolueet eivät vielä tiistaihin mennessä olleet julkistaneet ehdokaslistoja. Keskustasta vinkattiin, että Kimmo Hollmén on lähdössä jälleen vaaleihin, mutta muita nimiä ei vielä paljastettu.
Uusia nimiä ehdokaslistoille voi tulla 9.3. asti. Vaalipäivä on 18.4.