
Torstai 24.9, iltapäivä
Hoitotyössä työskentelevä Milla Heinonen tuntee kurkkunsa olevan kipeä. Nenäkin vuotaa. Hänen lapsensa on yskinyt ja ollut räkäinen jo aiemmin.
Perjantai 25.9. kello 9.45
Heinonen ei mene töihin vaan soittaa Kaarinan terveyskeskukseen. Hän saa ajan drive in -koronatestiin pääterveysasemalle.
Kello 10.20
Kaarinan pääterveysaseman laboratorion tiimivastaava Heta-Maija Manner ja laboratoriohoitaja Katri Huovinen pukevat infektio-osastolla päälleen suojatakit, raitisilmapuhaltimella varustetut kypärämaskit sekä hansikkaat.
– Kahdeksan tuntia kun kantaa kypärämaskia, kyllä tuntee niskassa, Huovinen naurahtaa.
Toisaalta raitisilmapuhaltimen vuoksi hengittäminen on mukavampaa kuin tavallisella maskilla ja visiirillä olisi.
Maskit hurisevat. Manner ja Huovinen joutuvat korottamaan ääntään kuullakseen toisensa. He kuulostavat puhuvan kuin kaivossa.
Drive in -aikoja on viiden minuutin välein. Mikäli nyt olisi kiireinen päivä, varauskirjoja olisi kaksi ja viiden minuutin välein otettaisiin vastaan kaksi autoa. Päivästä on kuitenkin tulossa rauhallinen.
Manner tulostaa näytteenottoputkeen tarran ja kirjoittaa, minkänäköisellä autolla Milla Heinonen on tulossa. Huovinen taas lähtee ottamaan näytettä infektiopäivystykseen tulleelta asiakkaalta.
Kello 10.30
Ulkona on pitkä jono henkilöautoja. Ainoastaan yksi niistä on tulossa drive in -koronatestiin. Muut ovat muilla asioilla.
Oikeanlainen auto, hopeanvärinen Nissan, on jonon päässä. Manner viittoo, ja Nissan ujuttautuu muiden autojen välistä drive in -katoksen luo.
Heinonen avaa ikkunan. Manner vaihtaa hänen kanssaan muutaman sanan ja työntää sitten pumpulitikun Heinosen nenään, nieluun saakka, ja pyörittelee sitä.
Testi on hetkessä ohi. Pumpulitikku suljetaan näyteputkeen. Heinonen pyyhkii nenäliinalla silmiään.
– Tämä oli toinen kerta, kun minua testattiin. Eilen työpaikalla harjoiteltiin parin kanssa testin ottamista, Heinonen kertoo.
– Ei se mukavalta tunnu, mutta ei ole ylipääsemättömän kamalaa.
Koska Heinonen työskentelee hoitoalalla, hänen näytteeseensä merkitään TYÖ-koodi. Hänen näytteensä tutkitaan kiireellisenä.
Kello 10.35
Heinonen ajaa tiehensä. Manner palaa sisälle ja laskee näyteputkilon pöydälle puhdistusliinan päälle, Huovisen ottamien näytteiden viereen.
Näytteitä kerätään useita, ennen kuin putket desinfioidaan ulkopuolelta, siirretään Minigrip-pussiin ja viedään puhtaan puolen laboratorioon.
Muuta Kaarinan terveyskeskuksessa ei näytteille tehdä.
– Meillä ei ole laitteistoa eikä aikaa koronanäytteiden tutkimiseen, selittää Manner.
Kello 12
Taksi tulee hakemaan Kaarinan terveyskeskuksen laboratoriosta Heinosen ja muiden aamupäivällä koronatestissä olleiden näytteet. Taksi lähtee viemään niitä Tyksiin kliinisen mikrobiologian laboratorioon.
Kello 12.20
Taksikuljettaja tuo lähetyksen Medisiina D -rakennuksen ala-aulaan. Sattumalta infopisteessä on juuri sillä hetkellä asioimassa yksi kliinisen mikrobiologian laboratorion työntekijöistä. Hän tuo lähetyksen laboratorioon.
– Näytteitä tulee meille useita reittejä, taustoittaa kliinisen mikrobiologian laitoksen osastonylilääkäri Kaisu Rantakokko-Jalava .
– Käymme esimerkiksi hakemassa näytteitä Medisiina D:n infopisteeltä, kuten nyt. Lisäksi lähetit tuovat meille näytteitä päivystyksestä ja muualta sairaalasta. Tyksillä on myös erillinen näytteiden vastaanottokeskus, jonne säännölliset kuljetukset yleensä tulevat.
Lähetys, jossa Heinosen näyte on, kirjataan kello 12.25 vastaanotetuksi tartunnanvaarallisia näytteitä sisältävien lähetysten purkupisteessä kliinisen mikrobiologian laboratoriossa.
Kello 12.36
Lähetys avataan. Aloitetaan nenänielutikkunäytteen esikäsittelyt sekä kirjaukset tietojärjestelmään.
Tartunnanvaarallisten näytteiden käsittely vaarattomiksi ja muu esivalmistelu tapahtuu erillisessä turvalaboratoriossa, jossa työntekijät ovat pukeutuneet suojavarustuksiin, taustoittaa molekyylimikrobiologian ja virologian ylilääkäri Tytti Vuorinen .
Heinosen näytettä siirretään analyysilevyllä oleviin pieniin kuoppiin.
Yhteen levyyn siirretään yhteensä 90:n henkilön näytteet, kukin omiin kuoppiinsa.
Kello 13.10
Heinosen näyte on kokonaisuudessaan siirretty analyysilevylle. Levy siirretään toiseen laboratoriotilaan odottamaan seuraavaa vaihetta, jossa automaatiolaitteella näytteestä eristetään viruksen perimä.
Julkisuudessa on kerrottu, että näytteitä lähtee myös Aasiaan tutkittavaksi. Manner kuitenkin kertoo, että kyse on ollut yksityisten lääkäriasemien näytteistä. Julkisella puolella näytteet ovat ainakin tähän mennessä pysyneet Suomen kamaralla.
Kello 13.25
Viruksen perimää eristävä laite vapautuu edellisten levyjen käsittelystä. Heinosen näyte pääsee eristysvaiheeseen.
– Nukleiinihapot eli viruksen perimä eristetään muusta näytteen aineksesta, selventää Rantakokko-Jalava.
Työvaihe kestää 66 minuuttia.
Kello 14.36 näytelevy, jossa Heinosen näyte on, siirretään pipetointiautomaattiin.
Kello 15.04
Näytteen varsinainen analysointi alkaa PCR-monistuslaitteessa. Löytyneitä koronavirukseen sopivia DNA-pätkiä monistetaan.
Kello 16.19
Tulos valmistuu: näyte on negatiivinen eli siitä ei löytynyt koronaviruksen perimää.
Tulos on tulkittu ja vastaus on kirjattu tietojärjestelmään kello 16.20.
Manner ja Huovinen Kaarinan terveyskeskuksen laboratoriossa eivät katso testin tulosta, vaan se kirjautuu suoraan asiakkaan tietoihin.
Rantakokko-Jalava kertoo myöhemmin, että yhteensä saman perjantain aikana kliinisen mikrobiologian laboratoriossa tutkittiin 1285 näytettä koronaviruksen varalta.
– Täällä tutkitaan kaikki Varsinais-Suomen julkisella puolella otetut näytteet. Lisäksi autamme nyt Satasairaalaa ja tutkimme satakuntalaisten koronatestejä, hän selittää.
Laboratorion ennätys on elokuulta, 1439 näytettä päivässä. Tosin sen jälkeen on saatu uusia, parempia laitteita. Jos työpäivääkin venytetään myöhäiseen iltaan, maksimissaan laboratorio voi tällä hetkellä käsitellä vuorokaudessa 2000–2500 näytettä.
Kello 16.41
Koronatestin tulos on tullut Heinoselle automaattisesti tekstiviestillä. Lisäksi hän voisi käydä tarkistamassa tuloksen Kanta-palvelusta.
Jos tulos olisi ollut positiivinen, Kaarinan terveyskeskuksen sairaanhoitaja olisi soittanut hänelle vielä saman päivän aikana.
Tämä näyte valmistui hyvin nopeasti. Toinen samoihin kellonaikoihin otettu näyte, jossa ei ollut TYÖ-koodia, sai tuloksensa vasta lauantaina iltapäivällä, kahden aikoihin.
Rantakokko-Jalava kertoo, että tällä hetkellä tulos saadaan keskimäärin 1,5 vuorokauden kuluessa siitä, kun näyte on otettu. Toisaalta moni mutka matkassa voi pidentää aikaa yksittäisen henkilön kohdalla, kuten tekniset häiriöt, joita oli viikonloppuna.
Jos taas Heinonen olisi tullut Kaarinan terveyskeskukseen iltapäivällä, seuraava kuljetus Tyksiin olisi saattanut lähteä vasta seuraavana päivänä. Taksi vie Kaarinasta näytteitä Tyksin useimmiten vain kerran päivässä.
Vaikka koronaa ei tällä kertaa ollutkaan, Heinonen jää kotiin sairastamaan. Kahden oireettoman päivän jälkeen hän saa palata työpaikalle.
– Tällaisessa pienessä tavallisessa perusflunssassa ollaan. Jos ei olisi korona-aika, varmaan olisin koko ajan ollut töissä, Heinonen miettii.
– Nyt ei kuitenkaan kannata lähteä tartuttamaan ihmisiä. Jos flunssa leviää laajalle, testijärjestelmät kuormittuvat.
Jos testi olisi ollut positiivinen, hänellä olisi ollut edessä kahden viikon karanteeni kotona.
Testattavan nimi on muutettu terveystietojen suojelemiseksi.