Pääkirjoitus: Kun odottaa hetkeen, jolloin on pakko

0

”En minä vielä tätä käytä, mutta tulin hakemaan, niin että on maski sitten, kun on pakko käyttää.”

Näin ovat kommentoineet monet kangasmaskin Kaarina-talosta hakeneet. Maskikasvoisia näkyy harvoin Kaarinan katukuvassa.

Itse olen vitkutellut maskin käyttöönottoa, luultavasti samoista syistä kuin muutkin. Viime torstaina tuli kuitenkin se hetki, kun eteen tuli ensimmäistä kertaa tarpeeksi painava syy pukea koronan vuoksi hengityssuojain.

Astelin Saaristo Openiin ensin paljain kasvoin. Oltiin ulkoilmassa ja kaukana muista ihmisistä, joten tuntui liioittelulta naamioitua. Pukisin maskin vasta, kun menisin haastattelemaan ihmisiä lähempää.

Nappaiilin kuvia ja ennen kuin huomasinkaan, olin yhä lähempänä ihmisiä kuvaamassa. Yksi kuvaamistani halusi kertoa minulle ajatuksistaan. Musiikin vuoksi emme kuulleet toisiamme, ja yhtäkkiä olimme huutamassa toisillemme naama muutaman sentin päässä toisistamme. Eeeei, ei näin! Korona tarttuu varmimmin juuri huutaessa!

Maski kiltisti kasvoille. Mukavasti se lämmitti kylmässä ilmassa. Tosin syömisten jälkeen puin sen jotenkin oudosti ja se lörpsähteli nenältäni pois. Räpelsin sitä jatkuvasti sormillani, kunnes seuralaiseni huomasi, että olin laittanut sen väärin.

Poistuimme festarialueelta pariksi tunniksi, ja maskitkin riisuttiin. Palattuani takaisin tein sen taas: kuvittelin pysyväni muista kaukana mutta yhtäkkiä olin melun keskellä naama melkein järjestysmiesten naamassa kiinni kyselemässä. Eeei!

Nöyränä on myönnettävä, että ennen kuin maskin käyttö sujuu elämän keskellä rutiinilla, on harjoiteltava. Paras hetki oppia kantapään kautta lienee nyt, kun koronatilanne ei vielä ole paha. Tosihetkessä emämokia ei saisi enää syntyä.

Maria Kesti

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of