– Hiukan äkkiä tämä kävi! naurahtaa yrittäjä Eva Halenius Nick’s Food Designesta.
Iida Kosklin etsi Piispanhelmelle jatkajaa siirtyäkseen takaisin äitiyslomalle, joka katkesi koronakeväänä, kun vauva oli parin kuukauden ikäinen. Lisäksi Kosklinilla oli jo muita suunnitelmia.
– Ensin ajattelimme, että emme missään nimessä osta Piispanhelmeä, meillä ei ole resursseja kiireen keskellä. Käytiin kuitenkin katsomassa ja nähtiin potentiaali. Iida on tehnyt hyvää työtä ja saanut merkittävän vakioasiakaskunnan, Halenius kertoo.
Piispanhelmi on ollut uudella omistajalla nyt toista viikkoa. Piispanhelmessä on totuttu hieman toisenlaiseen tarjontaan kuin Aktia Arenalla, mutta Nick’s Food Design aikoo pitää kiinni siitä, mihin Piispanhelmen vakiokävijät ovat tottuneet: Piispanristillä tarjotaan jatkossakin perinteistä ruokaa, alusta saakka itse tehtyä.
Esimerkiksi tänään keskiviikkona Piispanhelmessä on tarjolla jauhelihakeittoa, stroganoffia ja munakoisogratiinia, jälkiruuaksi marjakiisseliä. Aktia Arenan lounaslistalla taas on porsaan sisäfilettä, rakuunavoi-krossiperunoita ja kasvislasagnea, jälkiruuaksi lakritsimarenkia.
Piispanhelmi aloitti Piispanristillä vuoden 2018 alussa.