Aluemestari Matias Rekikoski Kaarinan kaupungista kertoo, että päättyvä kesä on ollut Voivalan venesatamassa poikkeuksellinen: tänä kesänä murtoja on tehty Voivalanrantaan enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä. Venesatama on ollut kaupungin vastuulla seitsemän vuotta.
– Itselläni on siellä vene nyt neljättä kautta, eikä aiemmin ongelmia ole ollut, kommentoi Kaarina-lehdelle myös kuvia murroista lähettänyt veneenomistaja Jere Tammi .
Laiturissa, jossa Tammen vene on kiinnitettynä, on elokuussa kahdesti murrettu portin lukko. Hänen veneestään oli salpa rikottu laatikosta, jossa bensatankki oli, ja bensiiniä oli lähtenyt varkaan matkaan.
Hovirinnan venesatamassa murtoja on ollut paljon vähemmän.
Rekikoski kertoo, että varkaat ovat tähän mennessä vieneet vain polttoainetta ja irtainta. Esimerkiksi kokonaisia veneitä ei ole varastettu.
Tammi raportoi, että laiturien portteihin ilmaantui viime viikolla normaalilukituksen lisäksi paksu kettinki. Rekikoski vahvistaa, että varasta yritetään pitää nyt loitolla ylimääräisellä lukituskettingillä.
Lisäksi rannalla on kameravalvonta, ja videot murroista on toimitettu poliisille.
Vartiointia ei toistaiseksi ole. Tammen tai Rekikosken korviin ei ole kantautunut, että veneenomistajat järjestäisivät omin päin rannalle vartiointia tai passivuoroja.