Virtaska
Uudelle asukkaalle Kaarinan virastojärjestelyt ovat hankalia ja sekavia. Oskarinkadun puolella on isot valokyltit “Kaupungin virastotalo”, mutta palvelupiste ei olekaan siellä vaan oikea paikka pitää etsiä vaikeaselkoisesta kartasta muualta. Voisiko valokyltit siirtää Paraistentien puolella Kaarina-taloon tai edes sammuttaa? Lisäksi Google Mapsin mukaan autolla voi ajaa Kaarina-talon edestä läpi.
Eksynyt
Kaupat ovat täynnä suklaa-, sipsi-, lelu-, meikki- joulukalentereita! Kyllä on ylimääräistä rahaa ihmisillä. Eikö tuon rahan voisi antaa maailman nälkää näkeville? Luulisi tulevan parempi olo. Askarrelkaa vaikka itse kalenterinne.
Joulumieli
Vastaus Tyrskähdykseen: Keskurilla on valot iltaisin mutta ei yöllä
Keskusliikuntapuiston kuntoradan ja pihojen valojen syttymistä säädellään kulloisenkin tilanteen ja vuodenajan mukaan.
Esimerkiksi viime viikolla 23.10. valot menivät päälle kello 19.00 ja sammuivat kello 24.00. Auringonlasku oli kello 18.57, joten sen mukaan valot syttyivät oikeaan aikaan.
Tapio Svärd
Kaarinan liikuntapäällikkö