– Joka ikinen ikkuna piti ensin pestä. Osa oli niin likaisia, ettei niistä näkynyt edes läpi, Heidi Haapakoski nauraa.
Ikkunat ovat peräisin piikkiöläiseltä Kavallon tilalta.
– Laitoin Facebookin kyselyä, olisiko jollain vanhoja ikkunoita. Ehdin hakea muutamia ikkunoita Hirvensalosta saakka, mutta sitten Kavallon tilalla olikin kymmeniä ikkunoita, jotka olivat peräisin vanhasta päärakennusta, Heidi kertoo.
Ikkunat annettiin karmeineen, mikä helpotti kasvihuoneen rakentamista huomattavasti.
– Olen tehnyt aikaisempaan kotiimme kuusikulmaisen kasvihuoneen, ja tämä oli kyllä paljon helpompi rakentaa kuin se, Sakke Haapakoski hymyilee.
Kasvihuoneessa myös oleskellaan
Haapakoskien kasvihuoneessa kasvaa kasveja perunoista yrtteihin, mutta lisäksi paikkaan on tehty pöytä ja tuolit, jotta siellä voi myös viettää aikaa. Lasikattoon on viritetty tunnelmavalot.
Kasvihuone on vain yksi osa Haapakoskien kotipihan projektia. He ostivat talon jouluna ja laittoivat keväällä ja kesällä pihaa omannäköisekseen. Sinne tänne tulee istutuksia, liuskekivistä on tehty polkuja ja pajuista Heidi on muotoillut polun ylle kaartuvan kaariportin.
Sakke on puolestaan rakentanut pihaan pöytäryhmän, ja perheen seitsemänvuotias poika innostui vanhempiensa esimerkistä nikkaroimaan hänkin. Hän teki muun muassa kaksikerroksisen majan itse.
Heidin lapsuuskoti
Vaikka Haapakosket ovat asuneet uudessa kodissaan vasta vajaan vuoden, paikka on heille entuudestaan tuttu. Talo on nimittäin Heidin lapsuudenkoti.
– Kahdeksan vuotta sitten isäni kuoli ja äitini myi tämän talon, Heidi kertoo.
Myöhemmin Haapakosket alkoivat haaveilla talon ostamisesta takaisin.
– Tässä asui tuttavani, ja sanoin heille, että jos he koskaan aikovat muuttaa pois, niin ilmoittavat meille ensin. Niinpä talo ei edes mennyt missään vaiheessa yleiseen myyntiin, vaan ostimme sen heti, Heidi kertoo.
Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa joulun tienoilla.
– Meillä on tässä neljä lasta. Lisäksi Sakella on kaksi vanhempaa tytärtä, jotka ovat jo teini-ikäisiä, Heidi kertoo.
Molemmat Haapakoskista ovat innokkaita pihan laittajia – Sakke enemmän nikkaroija, Heidi taas puutarhan laittaja. Motivaatiota pihan laittoon antaa myös kesäjuhlat.
Heidi kertoo, että koska kyseessä on hänen lapsuuskotinsa, sen osto oli tunteikasta niin heille kuin hänen äidilleenkin. Erityisen rakas paikka pihassa on Heidin edesmenneen isän itse rakentama grillikatos.
Haapakosket kertovat, että ovat aiemmin asuneet vuokralla. Nyt kun talo ja piha on oma, on sen laittoon ihan uudenlaista intoa.
– Ei tarvitse keneltäkään kysyä, vaan saa laittaa ihan niin kuin itse haluaa. Paitsi kyllä äidiltäni olen kysynyt aika monesta asiasta! Heidi nauraa.