
Kaarinalainen Veikka Laine kaivaa äitinsä käsilaukusta rypistyneen A4:sen. Seitsenvuotias poika repäisee paperista pienen kulman ja taittelee siitä ulkomuistista pikkiriikkisen mukin. Aikaa tähän kuluu reilu minuutti.
– Tästä pystyy myös juomaan. Siinä pysyy vähän aikaa vesi sisällä. Katso näin, Veikka esittelee.
Ekaluokkalainen poika hurahti origameihin vuosi sitten, kun päiväkodissa taiteltiin paperilennokkeja. Muut lapset tyytyivät lennokkeihin, mutta Veikka keksi lainata kirjastosta origameista kertovan kirjan. Siinä kerrottiin vaihe vaiheelta, mitä kaikkea muuta paperista voi taitella.
Ensin Veikka opetteli taittelemaan paperista laatikon ja paidan. Sen jälkeen hänen käsissään alkoi syntyi erilaisia eläimiä, kuten kissa, kilpikonna, pöllö ja sammakko, joka loikkaa.
Kaarinan pääkirjaston lastenosastolla on lokakuussa esillä kolmessa vitriinissä Veikan tekemiä origameja. Teosten nimet ovat Ruuhkainen ranta, Kiireinen lentokenttä ja Kesämäen tavaratalo.
Näyttelystä voi bongata muun muassa paperista taitellun pääkallon, retkeilijän teltassaan, lainelautailijan ja monia muita ällistyttäviä teoksia. Taiteilijan oma suosikki on Ninja star -origami.
– En saa enää lainata niin paljon origamikirjoja. Äidin mielestä muidenkin lasten täytyy saada lainata niitä välillä, Veikka paljastaa vakava ilme kasvoillaan.
Veikka auttaa äitiä
Äiti Anna Laine kertoo Veikan tekevän origameja päivittäin. Uusia origameja syntyy niin kovaa tahtia, että perheen kotona loppuvat säilytystilat kesken.
Kaarinan kirjaston origaminäyttely on ollut siinäkin mielessä hyvä juttu, että Veikan origamit pääsevät kerrankin näytille, ja ehkä joku muukin innostuu harrastuksesta.
Aluksi Veikka pyysi äidiltään apua origamien tekemisessä. Nykyisin Veikka auttaa äitiä. Hän on ekaluokkalaiseksi poikkeuksellisen hyvä hahmottamaan asioita avaruudellisesti.
– Olemme katsoneet yhdessä koreankielisiä origamivideoita YouTubesta. Minulle käy joka kerta niin, etten hahmota, miten päin jokin taitos pitää tehdä. Veikka katsoo videota yleensä vähän aikaa, nappaa sen jälkeen origamin kädestäni ja näyttää, miten se kuuluu taitella, Anna Laine kuvailee.
Viime aikoina Veikka on innostunut modulaarisista origameista. Ne koostuvat useista osista, jotka yhdistetään yhdeksi isoksi origamiksi. Niitäkin on esillä näyttelyssä.
Veikka ei ole erityisemmin miettinyt, mikä origameissa kiinnostaa.
– Se on vaan kivaa. Silmät ja kädet saavat tehdä yhteistyötä, hän perustelee.
Valmiilla origameilla voi myös leikkiä.
Tuleva käsityönopettaja
Viime aikoina Veikka on kiinnostunut myös 3D-piirtämisestä, eli siitä, miten piirtämällä voi luoda kolmiulotteisia kuvia.
– Osaan piirtää jo tunnelin ja kuution, hän luettelee.
Origameista hän haluaisi oppia esimerkiksi norsun. Siinä on Veikan mukaan ainakin 20 vaihetta, ja hän on päässyt vasta puoliväliin.
Suunnittelutoimistojen harmiksi Veikka ei ainakaan toistaiseksi suunnittele insinöörin uraa. Hän arvelee, että hänestä tulee isona käsityönopettaja. Käsityöt on Veikan lempiaine koulussa.
Origaminäyttely Kaarinan pääkirjaston lastenosastolla lokakuun ajan.