
Visiitin esteetön kuntosali aukesi elokuun lopussa, maaliskuusta kestäneen tauon jälkeen.
– Tänne pääsemistä on odotettu. Kuntosalissa käyminen on monelle viikon kohokohta, kertoo Kaarinan ikäihmisten palvelujen fysioterapeutti Satu Lindfors .
”Minä kykenen!” on se innostunut tunne, jonka Lindfors usein kohtaa kuntosalin käyttäjissä. Kuntosaliharjoittelu auttaa pärjäämään elämässä.
Kuntosalissa pystyy esimerkiksi kohentamaan lihasvoimaa ja koordinaatiota joutumatta pelkäämään samalla kaatumista. Muistisairaan tai hahmotushäiriöistä kärsivän on helpompaa harjoitella laitteen kuin neuvojen avulla. Työntekijöiltä taas vapautuu käsipareja, kun liikuntarajoitteista ei tarvitse liikkeitä tehdessä kannatella.
Ennen kuntosalin avaamista koronatauon jälkeen pohdittiin pitkään, miten siitä saataisiin turvallinen asiakkaille, jotka ovat kaikki riskiryhmäläisiä. Nyt esimerkiksi jokaisen ryhmän jälkeen kaikki pinnat pyyhitään. Ryhmien välissä on niin pitkä tauko, että tulijat ja lähtijät eivät kohtaa.
Seurauksena yhtä ryhmää kohti kuluu enemmän aikaa kuin aiemmin. Vapaita vuoroja, jolloin kuntosalille voi tulla omin päin, on nyt vähemmän kuin aiemmin, eikä niitä ole aamuisin.
Osin tästä syystä vapailla vuoroilla on vielä ollut vähänlaisesti kävijöitä, miettii Lindfors. Myös wertaisliikuttajien vetämässä laiteohjauksessa, jossa perusterveet voivat tutustua laitteidenkäyttöön, on ollut hyvin tilaa.
Wertaisohjaukseen täytyy korona-aikana ilmoittautua etukäteen, mutta vapaille vuoroille voi ilmestyä hetkenkin mielijohteesta. Vapailla vuoroilla kuntoilijoiden omalla vastuulla on, että paikalla ei ole kahdeksaa ihmistä enempää kerralla.
Lindfors esittelee, että suomalaisvalmisteiset laitteet toimivat paineilmavastuksella. Nykäiseviä liikkeitä ei ole vaan vastus on tasainen ja sopii hyvin myös heikentyneille nivelille ja lihaksille.
Visiitin kuntosali
- Kaarinan kaupungin esteetön kuntosali Visiitissä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille sekä toiminta- ja liikuntakyvyltään heikentyneille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille.
- Kuntosalia saavat käyttää Visiittikortin tai 65+kortin ostaneet. Käyttö on ilmaista esimerkiksi omaishoitajille ja -hoidettaville sekä kotihoidon asiakkaille.
- Vapaat vuorot alkavat ma klo 17.45, ti klo 16.45, ke klo 17, to klo 17.15, pe klo 16.15, la ja su klo 9. Aikaa on klo 20 asti.
- Wertaisliikuttajien laiteohjausta perusterveille tiistaisin klo 15–16.30. Samana päivänä ammattilaisen laiteohjausta mm. tuki- ja liikuntaelinongelmista kärsiville klo 13.15–14.45. Kumpaankin on ilmoittauduttava etukäteen, puh. 050 3732641.
- Kulku vain alaoven kautta.