Kaarinaan tuli kasvomaskisuositus – maskit käyttöön lukiossa, kirjastossa, kirkossa ja muissa julkisissa sisätiloissa

0
Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä vetää Varsinais-Suomen alueellista, monen toimijan ohjausryhmää, jonka tehtävänä on ehkäistä koronapandemian leviämistä. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen.

Kaarinassa, Turussa, Liedossa ja Raisiossa suositellaan kasvomaskin käyttöä kaikissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri perjantaina.

Erityisesti sisätiloissa järjestettävissä yleisötapahtumissa on joukkoaltistumisen riski, arvioi sairaanhoitopiiri.

– Haluan korostaa maskin käytön tärkeyttä erityisesti niissä tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää. Esimerkiksi liikunta- ja urheilutapahtumien yleisössä sekä erilaisissa illanvietoissa riittäviä etäisyyksiä ei voi turvallisesti pitää. Etäisyyden lisäksi hyvä käsihygienia on edelleen kaiken a ja o, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä tiedotteessa.

Koronapandemian tilanne on kiihtymässä Varsinais-Suomessa. Eri kunnissa pandemian vaihe on kuitenkin hyvin erilainen. Tästä syystä alueellinen koronaa ehkäisevä työryhmä päätti antaa uusia suosituksia vain osaan Varsinais-Suomea.

Turku, Kaarina, Lieto ja Raisio todettiin koronapandemian leviämisen kriteerein olevan kiihtymisvaiheessa. Siksi työryhmä antoi näihin kuntiin suosituksen, joka noudattelee THL:n kiihtymisvaiheen suositusta kasvomaskin käytöstä väestölle.

– Osassa Varsinais-Suomen kuntia ei ole ollut koko pandemian aikana yhtään koronatartuntaa, kun taas Turussa ja sen tietyissä kehyskunnissa koronatilanne on nyt selvästi kiihtymässä. Tästä syystä yhteistyöryhmässämme päätimme antaa näitä alueita koskevan suosituksen, jotta saisimme hillittyä koronan leviämistä, sanoo Pietilä.

Suositukset ovat voimassa lauantaista 3.10. alkaen toistaiseksi näiden kuntien alueilla.

Kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi joukkoliikenteen lisäksi esimerkiksi toisen asteen oppilaitoksissa, kuten lukioissa, sekä julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Julkisia sisätiloja ovat muun muassa kaupat ja ostoskeskukset, kirjastot, kirkot, urheilutilat, uimahallit, teatterit ja muut tapahtumatilat.

Muualla maakunnassa tilanne on toistaiseksi rauhallinen eikä uusia suosituksia anneta. Työryhmä päätti, että päätökset voidaan tehdä kunnittain.

Etätyösuositus on Varsinais-Suomessa voimassa valtioneuvoston päätöksen mukaisesti.

MASKIPÄÄTÖKSEN TAUSTA:

  • Koko Varsinais-Suomen koronaepidemian ilmaantuvuusluku on tällä viikolla liikkunut kymmenen tuntumassa.
  • Torstaina 1.10.2020 ilmaantuvuusluku THL:n tartuntatautirekisterin mukaan oli 10,8.
  • THL:n koronaepidemian kiihtymisvaiheen yhtenä kriteerinä on, että koronaviruksen alueellinen ilmaantuvuus on noin 10–25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 vuorokautta.
  • Muut epidemian etenemistä kuvaavat indikaattorit osoittavat, että tilanne Varsinais-Suomessa on kiihtymisvaiheen kynnyksellä.
  • Paikallisia tartuntaketjuja on huomattavasti viime viikkoa enemmän.
  • Positiivisten näytteiden osuus on selvästi alle prosentin (kiihtymisvaiheen kriteerinä yksi prosentti).
  • Tartunnat ovat pääsääntöisesti jäljitettävissä, tällä hetkellä noin 80 prosenttia tartunnoista saadaan tunnistettua.
  • Sairaalahoidon tarpeeseen pystytään vastaamaan ilman erityistoimia.
  • Sairaalahoidossa on koronan vuoksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tällä hetkellä alle viisi potilasta.

Päätökset on tehty Varsinais-Suomen alueellisessa, monen toimijan yhteisessä ohjausryhmässä, jonka tehtävänä on ehkäistä koronapandemian leviämistä. Työryhmä kokoontuu säännöllisesti ja linjaa alueellisia suosituksia.

Työryhmässä ovat mukana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, ELY-keskus sekä edustus useista kunnista ja THL:stä. Työryhmää johtaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Artikkeliin lisätty kello 15.07, missä paikoissa kasvomaskia tulee uuden suosituksen mukaan käyttää.