Kaarinassa yksi uusi korona viikonloppuna – Tämän viikon saldo on viisi uutta tartuntaa kaupungissa

0
Terveystalon drive in -koronatestauspiste elokuussa. Laboratorionhoitaja Nina Kainulainen ottaa näytettä. Kuva: Lennart Holmberg.

Varsinais-Suomessa on kirjattu runsaasti uusia koronatapauksia viikonloppuna. Lauantaina myös Kaarinaan merkittiin yksi uusi koronatartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Sunnuntaina Kaarinassa ei ole uusia tapauksia.

Varsinais-Suomessa on kirjattiin lauantaina 15 uutta tartuntaa. Näistä seitsemän oli Turussa, Laitilassa ja Loimaalla kaksi sekä yksi Kaarinassa, Raisiossa ja Salossa. Lisäksi maakuntaan kirjattiin yksi uusi tartunta kuntaan, jossa on alle viisi todettua koronavirustartuntaa, eikä se siksi näy THL:n ylläpitämässä karttasovelluksia.

Alle viiden kirjatun tartunnan kuntia Varsinais-Suomessa ovat Kemiönsaari, Kustavi, Marttila, Nousiainen, Oripää, Paimio, Pyhäranta, Pöytyä, Rusko, Sauvo, Somero, Taivassalo ja Vehmaa.

Sunnuntaina uusia tartuntoja kirjattiin kuusi. Niistä viisi meni Turkuun ja yksi Raisioon.

Varsinais-Suomessa on merkitty kaikkiaan tasan 600 koronavirustartuntaa vuoden alusta alkaen. Tasaluku tuli täyteen sunnuntaina.

Näistä tartunnoista yli puolet, 361, on kirjattu Turkuun. Kaarinassa on todettu kaikkiaan 26 tartunnan saanutta vuoden alusta alkaen.

Kuluvalla viikolla tartuntoja on tullut viisi.

Taudin ilmaantuvuus on Varsinais-Suomessa 13,8. Se kuvaa tapausten määrää viimeisen kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden.

Uudellamaalla ilmaantuvuus on yli 50.

Kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi nyt myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Alueellinen suositus koskee epidemian kiihtymisvaiheessa olevia sairaanhoitopiirejä, joissa on vähintään 10 tapausta 100 000:ta asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana.

Varsinais-Suomessa kiihtymisvaiheen kasvomaskisuositus annettiin perjantaina Kaarinaan, Turkuun, Raisioon ja Lietoon.

Erityisesti sisätiloissa järjestettävissä yleisötapahtumissa on joukkoaltistumisen riski, arvioi sairaanhoitopiiri perjantaina.

– Haluan korostaa maskin käytön tärkeyttä erityisesti niissä tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää. Esimerkiksi liikunta- ja urheilutapahtumien yleisössä sekä erilaisissa illanvietoissa riittäviä etäisyyksiä ei voi turvallisesti pitää. Kaikessa infektiolta suojautumisessa arkijärki on käytännön paras opas. Etäisyyden lisäksi hyvä käsihygienia on edelleen kaiken a ja o, sanoi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä tiedotteessa.