Lokakuussa Kaarina-talossa voi jäädä kesän nostalgiaan ja pupujen askareisiin tai käydä Itämeren pinnan alla.
Ensimmäisessä kerroksessa on esillä teoksia, joiden oli tarkoitus olla osa Kitsunecon-tapahtumaa, joka peruttiin koronaviruksen vuoksi. Näytillä on turkulaisen Elina Laineen kesää ja mökkielämää kuvaavia öljyvärimaalauksia sekä turkulaisen Vilma Lindroosin söpöjen pupujen satumaailmaa.
Kerrostalossa asuvalle, biologiaa opiskelevalle Laineelle suvun kesämökki on paratiisi, jonne pääsee kesällä pakoon kaupungin epäinhimillistä kuumuutta ja kaikkialla jylläävää pandemiaa. Kesämökin tunnelmat ovat päässeet öljyvärimaalauksiksi Kaarina-taloon.
Myös Lindroos on opiskelija, ja hän myy teoksiaan harrastustapahtumissa. Hänen piirustustyylinsä on röyhelöinen, ja häntä inspiroi japanilainen katumuoti. Kaarina-talossa olevat piirrokset on alun perin tehty postikorttisarjaksi.
Toisessa kerroksessa on esillä kaarinalaisen Vesa-Matti Väärän valokuvanäyttely vedenalaisista maisemista. Blackout 1.3 -näyttely tarkastelee yhteyden katkeamista arkeen. Teokset on kuvattu vapaasukelluksella Saaristomerellä.
Väärä on ammattikuvaaja, joka tekee töitä muun muassa Helsingin Sanomille ja Kauppalehdelle. Hänen töitään on esillä pysyvästi T-sairaalassa.