Kuuslahden loma-asunnot yhä alkutekijöissään – Kuusiston Kruunu anoo lisäaikaa

0
Kuusiston Kruunun kiinteistöyhtiö Neidonranta Oy:n viisi huvilaa nousivat Kuuslahteen syksyllä 2017, mutta kaikkia ei ole rakennettu täysin valmiiksi.

Kaarinan kaupunkikehityslautakunta päättääkeskiviikkona, voiko Kuuslahden rannalla toimivan Kuusiston Kruunun rakennusvelvoiteaikaa pidentää.

Kuusiston Kruunu vuokrasi 2010-luvun puolivälissä kaupungilta Kuuslahden virkistysalueen 50 vuodeksi, mikä herätti runsaasti kiistoja. Yritys muokkasi rantaympäristöä sekä remontoi saunan uuteen uskoon. Lisäksi Kruunun kiinteistöyhtiö Neidonranta Oy on rakennuttanut Kuuslahteen vapaa-ajan asuntoja.

Nyt Kuusiston Kruunu anoo lisäaikaa uuden majoitusrakennuksen rakentamista varten. Työt oli määrä aloittaa vuosi sitten syyskuussa. Vuokralainen perustelee lyhyesti, että rakennusprojektia ei vielä ole pystytty aloittamaan. Tontilla sijaitsee tällä hetkellä 1980-luvulla valmistunut rakennus.

Tontin vuokrasopimuksessa vuokralainen sitoutui uuden majoitusrakennuksen rakentamiseen vähintään viiden vuoden kuluessa asemakaavan tulosta voimaan, ja aika on nyt kulumassa umpeen. Sopimuksen mukaan kaupunki voi vain ”erittäin pätevästä syystä” pidentää rakennusaikaa.

Pohjaehdotuksessa lisäaikaa rakentamiselle kuitenkin myönnettäisiin. Käyttöönottokatselmus tulisi suorittaa viimeistään marraskuussa 2023, ja sen jälkeen rakentamattomista tonteista aletaan periä nelinkertaista vuokraa.

Lisäksi Neidonranta Oy anoo lisäaikaa Kuuslahden tonteille, joille on tulossa useita loma-asuntoja. Muutama niistä on valmistunut, mutta suurin osa loma-asunnoista ei ehdi valmistua ennen määräajan umpeutumista, sillä kysyntä on ollut ennakoitua heikompaa. Rakennukset on jätetty vaiheeseen, jossa tuleva asukas voi vaikuttaa vielä sisustukseen. Pohjaehdotuksessa niille ollaan antamassa kolme vuotta lisäaikaa.