Mel Schmidtin kolumni: Muutoksen myllerryksessä piilee kasvun mahdollisuus

0

“Pää ylös ja katse eteenpäin!” Nämä isäni tiukat sanat muistan todennäköisesti koko loppuelämäni. “Tuijottamalla polkimia et tule ikinä pysymään pystyssä. Katso aina sinne, minne olet menossa.”

Sitä riemun määrää, kun monen kaatumisen ja itkunkin jälkeen onnistuin pysymään polkupyörän selässä! Eteenpäin mentiin puolikas metri kerrallaan.

On luonnollista, että tuntemattoman edessä tuntuisi helpommalta olla tarttumatta muutoksen kädestä. Joskus pelkäämme muutosta niin paljon, että valitsemme mieluummin hieman epämukavan tilan, jossa jo olemme, sen sijaan, että ottaisimme riskin siitä, että asiat saattaisivat mennä vielä enemmän metsään.

Mitä jos apukäsien palkkaaminen vapauttaisikin resursseja kehitystyölle? Mitä jos uusi yritykseni lähtisikin lentoon? Mitä jos investointini uuteen koulutukseen tuottaisikin itsensä moninkertaisena takaisin? Mitä jos epäonnistumisen kautta oppisinkin uusia taitoja? Mitä jos maailmanlaajuinen kriisi mahdollistaisi organisaationi kehittymisen?

Joskus muutos kutsuu itsensä kylään röyhkeästi ja varoittamatta. Tässä hetkessä tuntuu, että koko kulunut vuosi on ollut yhtä isoa muutosta. Olemme löytäneet itsemme aivan uudesta tilanteesta, jossa kukaan ei oikein tiedä, miltä lopputulos tulee näyttämään. Pelottava kevät tuli ja meni, tapahtui paljon ja nopeasti. Nyt puhutaan toisesta aallosta ja uusista muutoksista, skenaarioista sekä vaikutuksista.

Vaikka emme aina saa mahdollisuutta valita, mitä muutoksia kohtaamme, uskon vahvasti siihen, että uudet tilanteet ruokkivat myös kasvua. Kasvu taas tapahtuu siellä, missä emme tunne itseämme kotoisaksi. Epämukavuusalueella olo potkii kehittymään ja kehittämään, etsimään tehokkaampia ratkaisuja ja joustamaan enemmän siellä, missä joustoa tarvitaan.

Lapsena en osannut samalla tavalla pelätä. Vaikka polvessa komeilee vielä tänäkin päivänä monta senttimetriä pitkä arpi, voitti usein riski onnistumisesta pelon epäonnistumisesta. Vaikka emme aina tietäisikään, mitä muutoksen seurauksena tapahtuu, tuo uusi tilanne mukanaan myös mahdollisuuden paremmasta. Katse ylös, jalat polkimille ja eteenpäin!

Mel Schmidt

Airiston Nuorkauppakamari

Yrittäjä ja brändivalmentaja