Pääkirjoitus: Minimifuskauksella maksimihaitta

0

Hyvään pääsuunnittelijaan ja vastaavaan mestariin panostaminen rakennusprojektin alussa maksaa itsensä moninkerroin takaisin (s. 22–23). Näin meillekin toistettiin, kun rakensimme kymmenisen vuotta sitten. Arvatkaa, uskoimmeko?

Taloprojekti ja sen eri osatekijät tuntuivat simppeleiltä, vaikka ensikertalaisia olimmekin. Tuntui hassulta sijoittaa isoja summia sellaisen ammattilaisen työhön, josta en kunnolla käsittänyt, mitä se olisi ja miten se eroaisi tavallisesta rakennusmestarin työstä.

Jälkikäteen olen hammasta purren todennut, että väärässä olin. Pahimmassa tapauksessa käy ilmi, että säästöä olisi saatu koko talomme verran. Itselleni ei tullut etukäteen mieleenkään, millaista villiä länttä rakentaminen on ja että yhden osatekijän tai koulukunnan hyvä osaaja ei käsitä mitään toisesta – ja miten mitättömillä teoilla talon voi tuhota.

Esimerkiksi tänä syksynä huomasin, että kolme kahdeksasta sadevesisuppilosta – joihin siis rännien vesi juoksee – lorottaa sadevedet talomme sokkeliin, sadevesiviemärien sijaan. Kaikissa oli sama rakenne, kaikki olivat ehjiä ja oikean näköisiä, mutta kolmen suppilon alta ruiskusi vedet maahan.

Kymmenien ristiriitaisten neuvojen ja turhien yritelmien jälkeen viaksi osoittautui, että kaikista sadevesisuppiloista puuttui parin euron hintainen tiiviste, jonka saa paikalleen parissa minuutissa. Pienellä fuskauksella oli aiheutettu talollemme maksimihaitta.

Hämmentävää oli, että vasta viimeinen neuvoja osasi paljastaa asian. Muutkin, joilta saimme vinkkejä tai jotka ovat askarrelleet näiden rännien ja salaojien kanssa, ovat omissa silmissäni päteviä ja kokeneita. Kuka osaa kertoa, mistä ei-ammattilainen tunnistaa myös hyvän pääsuunnittelijan tai vastaavan mestarin?

Maria Kesti

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of