Saapastelimme mietteliäinä Kaarinan virastolle. Yksi ovi oli auki, ja siellä oli ihminen. Menimme sisään ja esittelimme asiamme. Hän kyseli lukuisia asioita ja sitten sanoi, että – emme saisi toimeentulotukea.
Nyökkäsimme ja poistuimme ällistyneinä paikalta.
Vasta vuosia myöhemmin käsitin, että olimme erehdyksessä pyrkineet sosiaalitoimistoon ja virkailija oli käsittänyt kysymyksemme väärin.
Nyt meillä kahdella on aikuistuneita ja pian aikuistuvia lapsia. Viikoittain hämmästyn siitä, miten pistemäistä nuorten aikuisten osaaminen on. Sama fysiikan laudaturin kirjoittanut kaveri, joka oppi hetkessä kulkemaan pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä vaihtoyhteyksineen, ei löydä netistä tarvitsemaansa puhelinnumeroa. Hän ei myöskään tiedä, mitä puhelimessa pitäisi sanoa.
Kun nuorilla tai nuorilla aikuisilla on vaikeuksia asioissa, jotka varttuneemmista ovat itsestään selviä, yleisreseptinä tarjotaan sitä, että näitä pitäisi opettaa koulussa. Ajatus sopii insinööri-Suomeen: ladataan nuoret etukäteen valmiiksi kuin koneet ja vasta sitten päästetään maailmalle.
Todellisuudessa monien taitojen opettelu etukäteen sujuu yhtä menestyksekkäästi kuin harjoittelisi ajamaan polkupyörällä ilman pyörää tai uimaan ilman vettä. Neuvoille on järkevin paikka vasta, kun aito tilanne on kohdalla.
Kaarinassa käynnistyi tänä syksynä Kuskinkadulla Kohtaamo, josta Kaarina-lehti kirjoitti 7.10.2020. Torstai-iltapäivisin nuoret aikuiset voivat käydä paikan päällä kysymässä kaupungin työntekijöiltä apua pieniin ja isoihin asioihin.
Me pääsimme Voivalan asuntoon, kun äitini selvitti oikean virkailijan. Kaikille ei perhepiiristä apua löydy. Siksi Kohtaamon kaltaiset paikat ovat enemmän kuin tervetulleita.
Maria Kesti
