
Terveydenhoitaja tarjosi kaarinalaiselle Veeralle lähetettä ravitsemusterapeutti Tuulia Terinkosken vastaanotolle. Veeran raskaus päättyi suureksi suruksi keskenmenoon, mutta hän päätti mennä tapaamaan ravitsemusterapeuttia siitä huolimatta.
Monen muun ylipainoisen tavoin Veera on kokenut, että lihavaa ihmistä helposti syyllistetään kiloista.
– Tuulian luona ei tullut sellainen olo. Tuntui, että hän todella ymmärsi, ettei kyse ole siitä, etteikö ylipainoinen ihminen tietäisi, miten painon saa tippumaan. Oleellista oli, että hän sai minut luottamaan siihen, että voin onnistua.
Tällä hetkellä Veera painaa reilut 20 kiloa vähemmän kuin tammikuussa. Ensimmäistä kertaa hänestä myös tuntuu siltä, ettei hän enää palaa entisiin elämäntapoihin.
Iso osa jää ilman apua
Ravitsemusterapeutti Tuulia Terinkoski on työskennellyt Kaarinassa viime syksystä asti osana terveyden edistämisen hanketta. Testamenttivaroilla käynnistetyn hankkeen tarkoituksena oli selvittää ravitsemusterapeutin viran tarvetta Kaarinassa ja saada kaupunkiin pysyvä ravitsemusterapeutin virka.
Suosituksena on, että perusterveydenhuollossa olisi yksi ravitsemusterapeutti 30 000 asukasta kohden. Suomessa on kuitenkin lukuisia kuntia, joissa ei ole lainkaan ravitsemusterapeuttia. Kaarina on ollut niistä yksi.
Vuoden aikana Terinkosken vastaanotolla on käynyt asiakkaita kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Vastaanotolle on päässyt lääkärin tai hoitajan lähetteellä.
– Nuorimmat asiakkaat ovat olleet vauvoja, joilla on ollut ongelmia esimeriksi kiinteisiin ruokiin siirtymisessä. Sen lisäksi on käynyt ylipainoisia lapsia ja aikuisia, kakkostyypin diabeetikkoja, keliaakikkoja, IBS-potilaita, muutama aikuinen syömishäiriöpotilas… Terinkoski luettelee.
Terveyden edistämisen hanke päättyy marraskuussa. Terinkoski arvelee, että iso osa asiakkaista jää ilman ravitsemushoidollista apua, mikäli ravitsemusterapeutin työsuhdetta ei jatketa.
– Tämä on ennalta ehkäisevää työtä. Siinä vaiheessa, kun tilanne menee riittävän pahaksi, saa lähetteen erikoissairaanhoitoon, mutta olisi tärkeää pystyä auttamaan jo aiemmin. Perusterveydenhuollossa lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoilla ei ravitsemusasioille useinkaan jää aikaa kaiken muun työn ohella. Tässä kohtaa ravitsemusterapeutti tuo oman osansa moniammatilliseen hoitotyöhön.
Päätös uuden viran perustamisesta ei ole velkaantuvassa kunnassa helppo etenkin, kun ennalta ehkäisevän työn vaikutuksia on vaikea mitata. Faktaa on, että esimerkiksi kakkostyypin diabeteksesta aiheutuu vuosittain miljoonakustannukset kunnille. Kaarinan kokoisessa kaupungissa on tehty vuodessa jopa yli sata uutta kakkostyypin diabetes -diagnoosia.
– Huojentavaa on, että ravinnolla ja terveellisillä elämäntavoilla voi ehkäistä useita sairauksia. Diabeteksen lisäksi esimerkiksi verenpaine ja kolesteroli ovat usein yhteydessä ylipainoon. Jos apua on tarjolla ajoissa, se on pois lääkärikäynneistä pitkällä tähtäimellä, Terinkoski uskoo.
Hese-käynneistä viikon ruokalistaan
Veeralle jäi ravitsemusterapeutin vastaanotolta mieleen erityisesti kaksi ohjetta. Toinen on suunnitelmallisuus, toinen säännöllinen ateriarytmi.
– Teoriassa olen tiennyt ateriarytmin merkityksestä, mutta vasta nyt olen sisäistänyt sen. Saatoin olla 7-8 tuntia päivällä syömättä ja illalla nälkä oli pohjaton. Pikkulapsiperheessä arki on usein niin hektistä, että siinä kohtaa tuli usein ajettua Heselle, Veera kuvailee.
Nykyisin Veeran perheessä suunnitellaan viikon ruokalista etukäteen. Herkuttelu ei ole kiellettyä, mutta enää herkkuja ei tule haettua hetken mielijohteesta.
– Olin ennen aika armoton itselleni. Olen oppinut, että ehdottomuus ei kanna pitkälle. Voin syödä karkkia pieniä määriä, kunhan suurin osa arjesta on järkevää syömistä.
Ravitsemusterapeutilta saadut opit ovat heijastuneet koko perheen elämään, sillä myös Veeran miehellä on paino pudonnut parikymmentä kiloa.
– Yksi peloistani on ollut, että epäterveelliset elämäntavat siirtyisivät seuraavalle sukupolvelle. Tavoitteenamme on toimia taaperollemme hyvänä esimerkkinä terveellisistä ruokatottumuksista.
Veera kokee, että hänen onnistumisessaan auttoi, että hän sai tukea heti neuvolakäynnin jälkeen, eikä puolen vuoden päästä. Suurena motivaationa on toiminut haave toisesta lapsesta.
– Olen saanut kaksi keskenmenoa ja tiedän, että ylipaino lisää keskenmenoriskiä.
Veera ei esiinny ammattinsa vuoksi jutussa omalla nimellään.