Posti aloitti pakettien lauantaijakelun Kaarinassa

0
Postilaatikko Empossa.

Posti aloitti lokakuun alussa postipakettien lauantaitoimitukset yli 90 paikkakunnalle. Yksi näistä paikkakunnista on Kaarina.

Pakettiliikenteen sujuvoittamiseksi paketteja toimitetaan lauantaisin ainakin jouluun asti.

– Perjantaina jakeluun saapuneet postipaketit toimitetaan lauantaiksi kuluttajille automaatteihin tai posteihin noudettavaksi. Monet meistä käyvät kaupoilla lauantaisin, jolloin verkkokauppaostokset tulee kätevästi poimittua samalla, kuvailee paketin ja verkkokaupan liiketoimintajohtaja Tommi Kässi Postin tiedotteessa.

Joulukuussa Posti toimittaa isoissa kaupungeissa paketteja myös sunnuntaisin. Sunnuntaipaketteja on tulossa esimerkiksi Turkuun ja pääkaupunkiseudulle.

Koronatilanne siivitti verkkokaupan nopeaan kasvuun, ja Posti ennustaa loppuvuodelle kaikkien aikojen verkkokauppasesonkia.