Puusepänverstas katosi Piikkiössä liekkeihin

0
Kaarina-lehden lukija Tapani Aalto otti kuvan sammutustöistä.

Liekit nousivat korkealle lauantaina, kun vanha puusepänverstas paloi Kirkkopuistontiellä eli lähellä Piikkiön seurakuntakeskusta ja VPK:ta.

Alun perin asumattoman omakotitalon tontilla paloi vain henkilöauto puoli neljän aikaan iltapäivällä. Kahdeksan aikaan illalla palokunta sai hälytyksen tontille uudestaan, kun verstas oli syttynyt tuleen.

Rakennus oli noin 800 neliön kokoinen puurakennus. Samalla tuhoutuivat sen sisällä olleet koneet. Savua levisi laajasti Piikkiön keskustaan. Jälkivartiointi jatkui läpi yön.

Poliisi selvittää syttymissyytä.

Facebookissa tulipalosta keskusteltiin vilkkaasti Piikkiön ilmoitustaululla. Keskustelijat kertoivat, että rakennus oli edesmenneen puuseppä Erkki Heikosen vanha verstas. Moni muisteli Heikosen hyvää työtä.

Henkilövahinkoja ei syntynyt. Paikalle oli hälytetty yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä.