Säiliöauton perävaunu kellahti Turun kehätiellä

0
Simo Päivärinta otti kuvan kaatuneesta säiliöstä.

Säiliöauton perävaunu kaatui ja repeytyi auki Turun kehätiellä Kirismäessä lauantaina puoli kahden aikaan iltapäivällä.

Onnettomuus haittasi liikennettä, mutta isoja ruuhkia ei syntynyt. Perävaunu saatiin pois paikalta hieman ennen iltapäiväneljää.

Silminnäkijän mukaan tielle levisi kaoliinia eli valkosavena tunnettua savimineraalia, jota käytetään paperiteollisuudessa päällystyspigmenttinä, tulenkestävissä tiilissä ja posliininvalmistuksessa. Lisäksi sitä käytetään kauneudenhoidossa sekä ulkoisesti että sisäisesti.