”Tee silta yli syvyyden”: Jarmo Kujala viihtyy omissa oloissa ja teatterin lavalla

0
Jarmo Kujala näytteli Salierin roolin Amadeuksessa vuonna 2013. – Se on tainnut olla mieleenpainuvin roolini Kaarina-Teatterissa. Rooli toki on fyysisesti hyvin raskas, Salieri on koko ajan näyttämöllä. Se tunne ja tunnelma, joka seurasi esityksestä toiseen, oli kuitenkin poikkeuksellinen. Kumarruksissa yleisö ilta illan jälkeen nousi seisomaan ja taputtamaan.

Heijastuva kuulas kalvo, unen kaltainen. / Viattomuus, sävel tiedotonna soiva. / Lähde kirkas koivikossa unelmoiva. / Katse verhoama haaveen hiljaisen. // Ujo sana, hellyys käden näkymättömän. / Väreilevä valo siniauteressa. / Arka hymy, kyynelkätkyt kukkasessa. / Huikaiseva onni yössä ikävän.

Näin kuvaili Einari Vuorela ensirakkautta 1800-luvun lopussa.

– Kun nuorena luin sen, ajattelin, että noin, juuri noinhan se on, juuri tuon olin kokenut, sanoo Jarmo Kujala.

Hän toteaa, että kaikki ihmiset kokevat taidetta elämässään, vaikka eivät avaisi kirjoja tai kävisi teatterissa.

– Taide toimii ikään kuin terapiana ja antaa varsinkin kriisitilanteissa voimaa. Taiteen kautta pystyy käsittelemään vaikeita asioita, joille ei muuten löydy oikein sanoja, hän sanoittaa.

”Juhlat ovat painajaisia”

60 vuotta tänä vuonna täyttänyt Kujala on ollut Kaarina-Teatterin kantavia voimia viitisentoista vuotta, siitä huolimatta, että hän pitää itseään introverttina ja omissa oloissa viihtyvänä.

– Ensi-iltabileet ja näytelmien kuoppajaiset ovat minulle painajaisia, vaikka olenkin oppinut selviytymään niistä. Sen sijaan kun pääsen esiintymään, koen olevani oikeassa paikassa, Kujala kertoo.

– Ihan ensimmäisiä lapsuusmuistojani on, että seison jakkaralla laulamassa ja sukulaiset ovat ympärillä. Kun pienenä kohtasin televisiosta tai radiosta jotain kiinnostavaa, aloin kehittää niistä tarinoita ja menin metsään esiintymään. Niitä näytelmiä kirjoitin sinikantisiin vihkoihin. Muista myös aina, miten koulussa menin opettajanhuoneeseen koputtamaan, voisinko pitää aamunavauksia. Koko koulu kerääntyi sitten jumppasaliin kuuntelemaan. En osannut ollenkaan ajatella, mitä muut lapset siitä ajattelisivat.

Kujala asui Kemiössä, jonne hänet oli 2-vuotiaana adoptoitu Kuusankoskelta. Koulun kautta hän ajautui Kemiön nuorisoseuraan, ja nuorisoseurassa hän pääsi myös näytelmien tekoon.

Teatteri sai Kujalan Kaarinaan

Kujala on ammatiltaan kirjastovirkailija, ja hän hoitikin Kemiön kirjastoa kymmenisen vuotta. Nyt hän on Sagalundin museossa oppaana ja arkistonhoitajana.

Hänen hyvä ystävänsä muutti Kaarinaan vuonna 2005 ja kysyi, eikös Kujala pyrkisi Kaarina-Teatteriin, tämä kun harrasti teatteria. Kujala oli sitä ennen vain linja-autosta katsellut Kaarina-Teatteria ja lukenut sen näytelmien arvosteluita. Kujala päätti lähestyä teatteria ja sai saman tien pääroolin Gabriel, tule takaisin -näytelmään.

Pian Kaarina-Teatteri sai Kujalan muuttamaan Kaarinaan. Hän kulkee täältä linja-autolla töihin Kemiöön. Autoa hänellä ei ole.

– Olen jonkin verran näytellyt muuallakin, mutta eniten tykkään olla Kaarina-Teatterissa. Täällä on hyvä tunnelma, hän miettii.

Vielä kun pääsisi Kaarinassakin ohjaamaan ja puvustamaan, kuten hän oli tehnyt Kemiössä.

Surumielistä mutta valoisaa

Kujalan 60-vuotisjuhlaesitys Olen vielä kaukana, johon on kerätty suomalaisia runoja ja ikivihreitä lauluja, pidetään tulevana lauantaina Kaarina-Teatterissa. Kujala lausuu ja laulaa, ja lisäksi Sirpa Koivisto, Kari Lehtinen ja Tauno Kivikankare säestävät häntä harmonikalla ja pianolla.

– Esityksessä pohditaan ihmiselämän iloja ja suruja, ensirakkauden tunteita ja luopumisen tuskaa. Haikeaa ja surumielistä mutta kuitenkin valoisaa, luonnehtii Kujala.

Esityksessä kuullaan muun muassa P. Mustapään, Aila Meriluodon, Aale Tynnin, Katri Valan ja Oiva Paloheimon runoja. Musiikista mukaan on päässyt Kauko Käyhkön, Georg Malmsténin, Toni Edelmannin, Martti Jäppilän, Eino Partasen ja Theo Mackebenin sävellyksiä.

Mukana on myös artikkelin alussa lainattu Einari Vuorelan runo ensirakkaudesta. Oman ensirakkautensa Kujala kuitenkin jättää salaisuudeksi.

Taide antaa uskoa elämään

– Taiteen elämykset eivät sinällään ratkaise ongelmia mutta auttavat eteenpäin ja antavat uskoa elämään. Yksittäinen runo, laulu, kirja tai esitys voi olla todella merkittävä jossakin elämäntilanteessa, Kujala pohtii.

Tulevan esityksen nimirunona on P. Mustapään Olen vielä kaukana.

– Se on kulkenut mukanani läpi elämän. Nyt 60-vuotiaana olen edelleenkin kaukana, Kujala naurahtaa.

Mukana on myös Mustapään puolison, Aale Tynnin runo:

Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet, / vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet. / Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävä päällä maan, / ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan. / Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee, / joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Olen vielä kaukana

  • 24.10. klo 17 Kaarina-Teatterissa.
  • Maksullinen, lipputuotto lahjoitetaan Kaarina-Teatterille.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of