Ei Joulutallia tänä vuonna – Joulutori tulee Kaarina-talon edustalle

0
Kuva Joulutallista viime vuodelta. Airi Koivumäen virkkaama kissa kurkisteli kävijöitä.

Kaarinassa on peruutettu koronaepidemian vuoksi kaupungin tunnelmallisin joulutapahtuma, Koriston Tallilla useana vuonna järjestetty Joulutalli, jossa kaarinalaiset ovat saaneet maksutta myydä käsitöitään. Tapahtuma on ollut Kaarina-Seuran ja Kaarinan kaupungin järjestämä.

Sen sijaan Kaarina-talon joulumyyjäisiä ei ole peruttu. Joulumyyjäisiä pidettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa Kaarina-talon edustalla ja aulassa, ja nyt ne saavat jatkoa.

Kaarina-talon joulutorille pääsee itsenäisyyspäiväviikonloppuna: perjantaina 4.12. ja lauantaina 5.12. Paikalla on myyntikojujen lisäksi joulupukki, musiikkiesityksiä ja jouluista syötävää. Myyjät on jo valittu tapahtumaan. Tapahtuman järjestävät Kaarinan kaupunki, Kaarinan Kehitys ja Kaarinan Yrittäjät.