Jälleen yksi uusi koronatartunta Kaarinassa – Myös viikonloppuna tuli yksi uusi tartunta

0
Arkistokuvassa koronaviruksen drive in -testauspaikka. Kuva: Jan Sundman.

Kaarinaan kirjattiin jälleen yksi uusi koronatartunta maanantaina, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n koronatilastoista.

Myös sunnuntainaTHL:ssä kirjattiin Kaarinaan yksi uusi koronatartunta. Kaupungissa on todettu nyt yhteensä 48 viruksen saanutta keväästä alkaen.

Varsinais-Suomessa uusia tartuntoja todettiin maanantaina 9 ja koko Suomessa 90. Varsinais-Suomen kokonaisluku on nyt 1 173 ja Suomen 17 887 koronavirustartuntaa.

THL:n muistuttaa maanantaina suomalaisia pikkujouluajan juhlimissäännöistä korona-aikaan. Johtaja Mika Salminen sanoo viraston tiedotteessa, sosiaalista kanssakäymistä ei kannata kokonaan ohittaa, vaan suurille kokoontumisille voi keksiä turvallisia vaihtoehtoja.

– Porukan koon rajaaminen suojaa sekä yksittäisiä ihmisiä että koko organisaatiota: jos työ- tai harrastusporukka juhlii pienissä, alle 10 ihmisen ryhmissä, pienenee myös riski, että kaikki organisaation työntekijät tai joukkueen jäsenet sairastuvat tai ovat yhtä aikaa karanteenissa. Tärkeää on, että ryhmät pysyvät eri tiloissa, Salminen muistuttaa tiedotteessa.

– Kokoontumisten suunnittelussa on hyvä varautua siihen, että epidemiatilanne voi vaihdella eri alueilla nopeastikin, Salminen toteaa.

Lista

Vinkit turvalliseen pikkujouluun korona-aikana

  • Tärkeintä on huolehtia 1–2 metrin turvavälistä.
  • Noudata hyvää käsihygieniaa ja yski hihaan tai nenäliinaan.
  • Kasvomaskia kannattaa käyttää sisätiloissa.
  • Oireisena pienenkään porukan kokoontumiseen ei tule osallistua, vaan silloin on paikallaan hakeutua koronatestiin.
  • Vältä tekemistä, jossa ollaan lähekkäin, lauletaan tai huudetaan.
  • Vinkkaa kutsussa Koronavilkun lataamisesta puhelimeen.
  • Tarjoa ihmisille mahdollisuus osallistua tilaisuuteen etänä toiminnan luonteesta riippuen.
  • Tarjoa mahdollisuus pestä kädet tai käyttää käsihuuhdetta koko tilaisuuden ajan.
  • Pidä musiikki sellaisella tasolla, ettei vieraiden tarvitse korottaa ääntään.
  • Lähde: THL