Kaarina-päivänä huomioitiin roskien keruuta, Kuusiston linnan 3D-mallia ja Kitsuneconia

0
Markku Pohjola on piikkiöläinen. Kuva on viime vuoden elokuusta.

Kaarina-päivänä jaettiin Kaarina-mitalit kymmenelle henkilölle tai taholle. Tänä vuonna huomioitiin esimerkiksi vapaaehtoisia roskien kerääjiä: Eila Rantasta, joka on keränyt satojen roskapussien verran roskia erityisesti Kaarinantien varsilta, sekä vapaaehtoista siivousporukkaa Roska-Röllejä.

Kahden vuoden välein myönnettävä Kaarinan kulttuuripalkinto annettiin Kuusiston linnanraunioiden 3D-mallin luojalle, Markku Pohjolalle. Pohjola alkoi työstää linnasta virtuaalimallia vapaa-ajallaan huomattuaan, että piispanlinnan kulta-ajoista ja ehjästä linnasta löytyy tietoa melko vähän. Mallin valmistamiseen tarvittiin kopteri- ja dronekuvia, useita satoja tunteja työtä sekä tutustumismatkoja keskiaikaisiin linnoihin.

Vapaa-ajan lautakunta päätti antaa myös kunniamaininnan. Sen sai Kaarinan pääkirjaston Kitsunecon-tapahtuma sekä sen ideoija ja eteenpäin viejä, kirjastonhoitaja Anu Lehtonen-Sonkki. Kitsunecon kerää satoja nuoria ympäri Suomen Kaarinaan sekä edistää lukuinnostusta ja osallistavaa nuorisokulttuuria. Maksuton Kitsunecon esittelee japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyviä ilmiöitä, kuten mangaa, animea ja cosplayta.

Nuorten urheilijoiden palkinnot annettiin taitoluistelija Elsa Paanaselle ja Kaarinan Uran yleisurheilija Ilari Hiltuselle.

Kaarina-mitalistit 2020

  • Petri Aarnio: ”Petri on tasapuolinen, iloinen ja aina satasella mukana siinä mihin ryhtyy.”
  • Kaarinan Ura: ”Seuran tavoitteena on antaa kaikille kaarinalaisille elämänikäinen liikuntaharrastus.”
  • Henrik Kosonen: ”Henrik on aloittanut jo nuorena poliittisen vaikuttamisen. Lisäksi hän on toiminut aktiivisesti lasten ja nuorten jalkapalloseurassa valmentajana.”
  • Voitto Lehto: ”Voitto on antanut lavasterakentajana ja ovimiehenä arvokkaan työpanoksen teatterin hyväksi.”
  • Veijo Lehtonen: ”Lehtonen on Piikkiön Kehityksen Linnavuoren reitistön vapaaehtoinen kunnossapitäjä sekä kerhotalon isännöitsijä.”
  • Piikkiö Päivät: ”Pitää vapaaehtoisvoimin yllä yhteisöllistä kotiseutuhenkeä.”
  • Eila Rantanen: ”Eilan tekemä työ kohentaa Kaarinan viheralueiden siisteyttä merkittävästi.”
  • Roska-Röllit / Margit Forssell: ”Ryhmän jäsenet poimivat roskan talteen, kun se tulee vastaan.”
  • Jarkko Saarinen: ”Jarkko tuli kesätöihin ensimmäisen kerran 14-vuotiaana ja 1990-luvun alussa vakituisesti fysiikan opettajaksi. Hän on toiminut lukuisissa luottamustoimissa ja JUKOn pääluottamusmiehenä.”
  • Kalervo Korvensyrjä: ”Kalervo on toiminut ympäristömyönteisesti ja aktiivisesti jätevesiosuuskunnissa. Lisäksi hänellä on ansiokas tausta Kaarinan luottamustehtävissä.”