Kaarina sanoi irti johtavan hammaslääkärinsä

0

Kaarinan kaupungin johtava hammaslääkäri on irtisanottu virastaan. Hänen viimeinen työssäolopäivänsä Kaarinassa on marraskuun viimeisenä päivänä.

Kaarinan sosiaali- ja terveysjohtaja Mikko Pakarinen kertoo tehneensä päätöksen irtisanomisesta lokakuussa. Hän ei kuitenkaan avaa syitä tarkemmin. Kyse on lähinnä kaupungin sisäisestä asiasta eikä kaupunki ole tehnyt johtavasta hammaslääkäristä esimerkiksi rikosilmoitusta.

Kaarina ryhtyy todennäköisesti etsimään nyt uutta johtavaa hammaslääkäriä. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti viran auki julistamisesta tiistaina Kaarina-lehden mentyä jo painoon.

Johtava hammaslääkäri toimii suun terveydenhuollon lääketieteellisenä johtajana ja hammaslääkäreiden lähiesimiehenä. Ainoana hammaslääkäreistä hän käyttää virkamiesvaltaa sekä ottaa osaa terveyspalveluiden johtoryhmään.