Viime Kaarina-lehden keskivikkoisen numeron jälkeen uusia vahvistettuja koronatapauksia on ilmaantunut neljä. Niistä kolme tuli tietoon viikonloppuna.
– Ne olivat pääasiassa jatkotartuntoja, eli näytteet otettiin henkilöiltä, jotka tiedettiin altistuneiksi. Moni oli siis jo valmiiksi karanteenissa, kertoo Kaarinan avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen .
Kaarinassa on todettu yhteensä nyt 52 koronatapausta epidemian alusta saakka.
Arjonen miettii, että yksi syy, miksi Kaarinan tilanne on pysynyt hallinnassa, on se, että tartuntojen jäljitys on onnistunut Kaarinan terveyskeskuksessa hyvin.
– Täytyy kehua meidän infektiohoitaja Laura Louhia ja hänen apujoukkojaan. He ovat panostaneet työhön paljon ja selvittäneet väsymättä tartunnan saaneiden kontakteja. Ihmisethän eivät heti aluksi muista, kenen kanssa ovat olleet tekemisissä.
Ympäri Suomen sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat ihmetelleet tartunnan jäljittämisen hitautta. Jotkut ovat saaneet tiedon altistumisestaan epävirallista kautta nopeasti, mutta jäljittäjän soitto on saattanut tulla vasta viikon päästä. Arjonen kuitenkin kertoo, että Kaarinassa altistuneelle päästään soittamaan jo samana tai viimeistään seuraavana päivänä, kun henkilö tiedetään altistuneeksi.