Kuluvan vuoden puheenjohtaja, valmennusyhtiö EnterFindin yrittäjä Karoliina Heiskanen luopui paikallisyhdistyksen puheenjohtajan nuijasta tähdätessään kansainvälisisille markkinoille. Uudeksi puheenjohtajaksi äänestettiin Motonet Korjaamo J&J Kaarina Oy:n yrittäjä Johanna Metsämäki , joka tunnettiin vielä hiljattain nimellä Johanna Helle.
Metsämäki aloittaa kautensa vuodenvaihteessa. Hän kertoo haluavansa tuoda jäsenistölle enemmän matalan kynnyksen rentoja tapahtumia.
Motonetin korjaamo on ollut Kaarinassa Krossissa kaksi vuotta.
Samalla yrittäjäyhdistyksen hallituksessa kävi tuuli: ainoastaan kolme ensi vuoden hallituksen jäsenistä – Arto Elo , Juha-Pekka Harju ja Toni Pyökäri – jatkavat hallituksessa. Uusia ovat Krista Vyyryläinen Kotipalvelu Sinikuusta, Anna Sydänheimo Pawsiteamista, Jenny Kallio Jennyn Kukasta ja Miia Linnansuu Lähettipalvelu Esawaysta.
Pois jäivät Heiskasen lisäksi Johanna Saarinen, Camilla Mäkinen, Aki Salmi, Nina Suuronen ja Jaana Rantanen.
Yhdistyksen viestintävastaava Saarinen Painolasta kertoo, että sattumalta erovuoroisia oli nyt paljon. Jäsenet voivat olla hallituksessa korkeintaan kaksi kahden vuoden kautta kerrallaan eli käytännössä neljä vuotta.
– Onneksi tulijoita oli jopa enemmän kuin hallituksessa on paikkoja vapaana. On hienoa, että kaarinalaiset yrittäjät haluavat päästä vaikuttamana, Saarinen miettii.
Hän itse oli maksimivuodet sekä hallituksessa että aiemmin puheenjohtajana.
Kaarinan Yrittäjät muutti hiljattain sääntöjään, ja jatkossa hallituksessa voi olla jatkuvuuden turvaamiseksi pidempään: kolme kautta eli käytännössä kuusi vuotta. Samoin puheenjohtajana voi jatkossa olla neljä vuotta.