Olihan talo varsin uusi ja sinänsä upea. Vastapäätä on apteekki ja hautaustoimisto. Näkymä on kuin Ilmestyskirjasta.
Mentyäni parvekkeelle ensimmäisen kerran tuli mieleeni äitini neuvo hankalia kysymyksiä esittävälle pojalleen: Jos et heti ymmärrä näkemääsi, se on sitten ilmestys.
No, syntiä ja katumista on matkassa, taakaksi asti. Onhan apteekki hyvä reseptien tulkitsija ja apu fyysisiin ongelmiin. Jokainen askel lyhentää matkaa toisen naapurin päämäärään eli hautaan.
Kyseinen Kaarinan Apteekki on minulle ennestään tuttu liike. Itsestäni riippumattomasta syystä olin ns. välikäsi, asioiden siellä usein. Niinpä kiitänkin asiallisesta ja erittäin ystävällisestä palvelusta. Harvoin olen vastaavaa muualla kokenut.
Viitteellinen ilmestys oli johdatusta oikealle henkilölle, eikä pieni humoori näitä asioita vesitä. Apukin voi pudota postilaatikkoon, mutta todellinen apu tulee paljon ylempää eli taivaasta.
Ko. apteekin ulkoseinässä on kansainvälinen nimitys PHARMACY. Se toi mieleeni erään apteekkiasioinnin Afrikassa. Joulun aikaa elettiin parikymmentä vuotta sitten. Maa taisi olla Mali, koska Nigerjokikin on jäänyt mieleen. Olimme olleet rannalla ja minä olin (taas) lyönyt rasvailut laimin. Turpani alkoi jouluisesti kukkimaan, kuin Petteri Punakuonolla ikään.
Muistin nähneeni kylällä Pharmacy-plakaatin ja lähdin ostoksille. Paikka löytyi ja ”apteekki” oli jonkinlainen rakennelma. Sisään astuessa ei mitään hyllyjä eikä tavaroita näkynyt. Parimetrinen tiski oli huoneen perällä, ja sen takana istui vanhahko nainen.
Kun hän näki minut ovella, hän koukkasi kätensä tiskin alle ja löi rasvatuubin tiskille. Se oli nopein diaknoosi, mitä olen eläissäni saanut. Olin kai tyypillinen turistiasiakas.
Samassa minut tuli tunnistamaan varsin kookas koira. Hän oli varmaan kaikkien kulkukoirien esi-isä. Pääkin oli kuin leikkuupuimurin kela ja suukin kuin nauvolaisen rysän nielu. Koira ihmisenä totesin, ettei emä-äidillä tuo peheonnikaan ole ollut yksissä käsissä.
Menin tiskille ja tiesin jo ennestään, että tavara maksaa vähintään sen rahan, mikä minulla on näkyvissä. Laskin rantakassin viereeni ja annoin myyjälle taalan (noin 0,9 euroa). Mikä yllätys, sain takaisin puolet kolikkoina. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Tavoitellessani kassiani ei sitä ollutkaan. Se oli hantaakeistaan koiran suussa. Ymmärsin kyllä heti, mistä on kysymys, varsinkin, kun myyjä ojensi kätensä.
Annoin kolikot takaisin ja koira sai käskyn tuoda kassini.
Joten menihän se homma, kuten pitikin. Hän otti juuri sen rahan, mikä minulla oli näkyvissä. Lääkkeestä ei otettu ylihintaa, mutta ”palvelu” maksoi. Olihan kassini (pyyhe) ollut vartioituna koko asiointiajan.
Lähtiessä koira katsoi minua kuin viestittäen: Kaverihan sinä olet, kyllä minä sen heti huomasin, mutta kun on homman ottanut, ei auta tunteilla.
Sanoin koiralle lähtiessä: Hau, hau… Jostain sieltä karvanaaman seasta tipahti jotain. Koiraihmisenä minä näin sen kyyneleenä.
Kalevi Pirttijärvi
