Kaarinan lukion pihalle istutetaan sata erilaista kukkaa

0
Lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat Nella Heikkilä, Ida Ranki ja Sadaf Sedighi (takana oikealla) pääsivät istuttamaan perhospuutarhaan ensimmäiset taimet. Osa opiskelijoista ei ollut ennen istuttanut kukkia, mutta Ida Rankille se on tuttua puuhaa.– Olen minä kotona istuttanut kukkia, mutta en ole kyllä kiinnostunut tästä ammatillisessa mielessä, hän kommentoi.

Kaarinan lukiossa oli viime keskiviikkona kuraiset tunnelmat, kun opiskelijat työnsivät kätensä multaan. Lukion pihalle on suunniteltu yhteistyössä kaupungin viherpalveluyksikön kanssa perhospuutarhaa, jonne istutettiin viime viikolla ensimmäiset taimet.

Marraskuisessa harmaudessa väriloistoa ei ollut havaittavissa, mutta kesällä maasta pitäisi nousta muun muassa pursuastereita, punahattuja, sinipiikkiputkia ja syyshohdekukkia.

Keväällä 2. vuosikurssin opiskelijat jatkavat istutusprojektia. Opettaja Kristiina Tarkiaisen haaveena on, että puutarha jatkuisi Voivalantielle asti ja pihalla kasvaisi tulevaisuudessa sata eri kukkalajiketta.

Puutarhan viereiselle nurmialueelle on tulossa frisbeegolfrata.

Projekti on lukion ulko-oppimisympäristön kehittämiseen liittyvää eli aluetta kehitetään vuosittain, mikäli lukiolle myönnetään siihen rahaa koulujen ja päiväkotien pihavälinehankintojen investointirahoista.

– Tarkoituksena on luoda tästä viihtyisä ulkotila, jossa voi pitää myös oppitunteja, biologiaa ja maantietoa opettava Tarkiainen suunnittelee.

Istutusprojektissa on myös opetuksellinen näkökulma. Ekosysteemin kannalta elintärkeät pörriäiset, eli perhoset ja muut pölyttäjähyönteiset ovat uhkaavasti katoamassa.

Lukion puutarhaan on valittu istutettavaksi sellaisia kukkia, jotka houkuttelevat pölyttäjiä paikalle. Kaarinan lukio osallistuu tempauksellaan Ylen Pelasta pörriäinen -kampanjaan.

– Tämä auttaa opiskelijoita konkreettisesti ymmärtämään, että kaikilla on paikkansa ekosysteemissä. Ilman pörriäisiä täällä ei olisi elämää, Tarkiainen muistuttaa.

Onnellinen puutarhuri

– Tämä on ihan kivaa, tuumasi Nella Heikkilä, vaikka upposi kumisaappaan vartta myöten märkään kukkapenkkiin.

Kaarinan viherpalveluyksikkö huolehti esivalmistelutöistä. Ennen kuin opiskelijat pääsivät istutushommiin, kaivinkone kävi kaivamassa maata noin 40 senttimetrin syvyydeltä ja paikalle tuotiin uutta multaa kasvualustaksi. Syksy on puutarhureiden mukaan oivaa istutusaikaa, sillä silloin maa on kostea.

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden tehtäväksi jäi kaivaa istutuskuopat ja tiivistää multa. Nuoria oli opastamassa yli 40 vuotta puutarhurina työskennellyt Hannele Eräharju.

– Kiinalaisessa sananlaskussa sanotaan, että jos haluat elää onnellisen elämän, ryhdy puutarhuriksi. Minun kohdallani se on pitänyt paikkansa, hän paljasti.