Mielipitei: Koronatestaus Kaarinan terveyskeskuksessa hyvin järjestetty

0

Olen 77-vuotias edelleen työssä käyvä ammatinharjoittaja. En ole koskaan joutunut olemaan työstä poissa infektiotautien takia. 5.11. kuitenkin sairastuin kuumeeseen, kuivaan yskään ja epämääräiseen päänsärkyyn. Kaikki oireet sopivat koronaan.

Olin osallistunut 4–5 päivää aiemmin Helsingissä pariinkin pokerin SM-kilpailuun, osittain menestyksellisestikin. Hakeuduin kotipaikkakunnan terveyskeskukseen korona-testiin.

Puhelinjonotus keskukseen perjantaina 6.11. kesti tasan 30 minuuttia, ja sain ajan samaksi päiväksi kello 9.25. Testin otto sujui ymmärtääkseni kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ainakin silmät kyynelöityivät.

Vastaus tuli tekstiviestinä kännykkään samana iltana. Onneksi ei tullut puhelua, sillä se olisi merkinnyt positiivista tulosta.

Asettauduin omaehtoiseen karanteeniin ja peruutin kaikki vastaanottoni. Kun oireet kuitenkin jatkuivat, varsinkin kuiva, ajoittain tikahduttavakin yskä sekä sairauden tuntu, hakeuduin uusintatestiin.

Torstaina 12.11. jonotusaika puhelimessa oli vain 15 minuuttia, ja testi tehtiin tunnin kuluttua. Tekstiviestivastaus tuli illalla, ja sekin oli onneksi negatiivinen.

Nyt uskallan palata töihinkin ensi viikolla pelkäämättä koronan levittämistä ympärilleni. Vaikka käytetyn testin luotettavuus koronan havaitsemiseen on tietojeni mukaan vain 80 prosentin luokkaa, pidän kahta peräkkäistä negatiivista testiä kuitenkin varsin luotettavana.

Onnittelut Kaarinan terveyskeskukselle tämän koronatestausasian ammattitaitoisesta hoidosta.

Martti Vastamäki