Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenet saavat maanantain kokouksen esityslistat kokousta edeltävänä torstaina. Heillä on parhaassa tapauksessa torstai ja perjantai, mahdollisesti myös maanantai aikaa saada lisätietoja virkamiehiltä.
Esityslista liitteineen voi olla parisataa sivua, joskus enemmänkin. Tausta-aineistona on selvityksiä, raportteja, karttoja ja kaavioita sekä asian aiemmat vaiheet lautakunnissa. Lukemista riittää.
Lisäksi valtuutetut ovat yhteydessä äänestäjiin ja äänestäjät heihin. Palvelun käyttäjät voivat kokea jonkin palvelun heikoksi, vaikka ylätasolla ollaan asioiden tilaan tyytyväisiä. Henkilökunnalta saadaan viestejä, jotka nekin laitetaan vaakakuppiin asioita punnittaessa. Luottamushenkilöt keskustelevat puoluetoveriensa ja myös muiden puolueiden edustajien kanssa ennen kokousta.
Luottamushenkilöillä on työ, perhettä, harrastuksia, pihatöitä tai lastenlasten kanssa puuhailua, omien vanhempien hoivaamista, vapaaehtoistyötä. Pitkien kokousten vastapainona on liikuttava, ettei tule selkävaivoja.
Kun kokous alkaa, monet ovat käyttäneet runsaasti aikaa valmistautumiseen. Siitä huolimatta kokouksessa voi tulla eteen asioita, joita ei osattu odottaa. Saatavilla olevan tiedon perusteella ja omien arvojensa mukaisesti kukin yrittää parhaansa mukaan edistää kaupunkilaisten hyvää.
Joskus mieltä painaa se, ettei koe ehtineensä valmistautua kokoukseen parhaalla tavalla. Olkaamme kuitenkin armeliaita: olemme vain ihmisiä.
Luottamustoimen hoitaminen kunnolla vaatii aikaa, mutta se on parhaimmillaan todella palkitsevaa. Kokemukseni on, että yksikin valtuutettu voi vaikuttaa paljon. Asiantunteva, yhteistyökykyinen ja johdonmukainen luottamushenkilö saa asioita aikaan, kun saa muita puolelleen.
Kaarinassa luottamustoimen hoitaminen on hieno kokemus. Toivon, että mahdollisimman moni kaarinalainen on valmis kuntavaaliehdokkaaksi ja äänestää tulevissa vaaleissa.
Jaana Shelby
Kaupunginvaltuutettu (kd.)