Miska Kaukonen ja Tuomas Uusitalo juonittelevat Ylen suursarjassa lapsille – “Tuli aika monta kertaa kakkua naamaan”

0
Lasten tasavallan pääpahista näytelleen Miska Kaukosen lempparikohtauksia sarjassa ovat ne, joissa hän pääsi täydestä sydämestä ilkeilemään tenaville.

Suomen kahdella presidentillä – 10-vuotiaalla Sofialla ja 11-vuotiaalla Lennillä – on niin paljon valtakunnan asioita hoidettavanaan, että he tarvitsevat avustajaa. Avustajaksi pyrkineistä Volle Morttonen vaikuttaa lupaavalta: hän fanittaa innoissaan sitä, että lapset ovat ottaneet vallan Suomessa, ja on sitä paitsi keksinyt Legot.

Morttonen saa pestin. Itsekseen hän hykertelee: todellisuudessa hän aikoo saada lapset riitelemään keskenään, kahmaista vallan ja samalla Suomen rahat itselleen. Apunaan Morttosella on Juulia Julmanen sekä Repa Roistola, joka tosin onnistuu sytyttämään oman hihansa tuleen ja saamaan kakut naamaansa.

Näin lähtee juoni liikkeelle Ylen mittavassa Lasten tasavalta -sarjassa, jonka ensimmäinen jakso tuli televisioon lokakuun lopussa. Sarja tehtiin yhteistyössä Opetushallituksen kanssa, ja sillä innostetaan lapsia osallistumaan yhteiskunnan asioihin. Sarja sai harvinaisen luvan kuvauksiin eduskunnan oikeissa tiloissa, ja lisäksi monessa koulussa pidetään parhaillaan sarjaan liittyvää Jos sä saisit päättää -kampanjaa.

”Hieno tuotanto”



Sarjasta löytyy tuttuja naamoja Kaarinasta. Karismaattinen pääpahis Volle Morttonen on todellisuudessa Kaarinasta kotoisin oleva ja Turkuun päätynyt Miska Kaukonen . Repa on Tume eli Tuomas Uusitalo , joka on myös kotoisin Kaarinasta. Hän asuu nykyään Helsingissä.

Molemmat kokevat Lasten tasavallan olleen yksi hienoimmista tuotannoista, missä he ovat olleet mukana.

– Käsikirjoitus on hyvä, ukoilla oli tyylitaju koko ajan hanskassa ja lapsinäyttelijöillä oli hyvä ryhmäkemia, Kaukonen kehuu.

Ylipäätään työskentely Ylellä on toimivaa: työhön on kunnolla aikaa ja palkkiokuviot ovat selvät.

Banaanit kuorineen



Kaukonen ja Uusitalo kertovat, että muutamia kuvauspäiviä jouduttiin siirtämään, kun presidenttiparin erikoisauto alkoi temppuilla omin päin.

– Kohtauksia myös kuvataan useita kertoja, joten sain aika monta kertaa kakun naamaan ja useita banaaneja piti syödä kuorineen, Uusitalo nauraa.

– Ja kun seitsemäs otto oli meneillään siitä, kun ahmin vaahtokarkkeja, alkoi niiden syöminen vähän puuduttaa!

Kaukonen on tehnyt uransa pääasiassa teatterissa, ja ainoastaan silloin tällöin häntä on näkynyt kameran edessä. Tällä hetkellä hänet muistetaan varsinkin Turun kaupunginteatterin Klonkkuna. Uusitalo taas on tehnyt töitä runsaasti sekä televisiossa että teatterissa. Pikkuväki tuntee Uusitalon ennen kaikkea Kung Fu Pandan äänenä.

Kummatkin ovat muusikkoja, ja Uusitalo on mukana myös Leningrad Cowboyssa ja Sleepy Sleepersissä.

Lasten tasavaltaa esitetään Yle TV2:lla. Kaikki jaksot ovat jo katsottavissa Yle Areenassa.

Korona-aikana näyttelijät pyörittelevät peukaloitaan



Miska Kaukonen, jota Helsingin Sanomat on tituleerannut Turun tunnetuimmaksi näyttelijäksi, on tällä hetkellä työtön.

– Toukokuussa on vasta seuraavat duunit. En ollut etukäteen osannut edes kuvitella tällaista tilannetta, hän päivittelee.

Korona siirsi produktiot, joihin hän oli sitoutunut, kuten Turun kaupunginteatterin suurprojektin.

– Toisaalta taiteilija ei ole koskaan työtön! Aina on jokin prosessi päällä. Vaikka ei olisi palkkaduunia, aina silti töitä koko ajan tekee, nauraa Tume Uusitalo, joka työskentelee Kaukosen tavoin freelancerina.

Uusitalolla kävi parempi tuuri: juuri niitä näytelmiä – Pientä merenneitoa ja Päivääni murmelina – joissa hän esiintyy Helsingin kaupunginteatterissa, ei peruutettu tai siirretty. Päivissä on kuitenkin nyt enemmän tyhjää kuin koskaan ennen.

– Eikä Pienen merenneidon kaltaisen suurmusikaalin pyörittäminen vain puolelle katsomolle kannata. Koko esittävä ala on kriisissä, Uusitalo toteaa.

Kihelmöintiä 1990-luvulla



45-vuotiaat Kaukonen ja Uusitalo ovat tehneet usein töitä parivaljakkona. He tunsivat toisena lapsina Kaarinan Nappuloista, ja 1990-luvun alussa Vaarniemen yläasteella he päätyivät samaan valinnaisen musiikin ryhmään. Silloin alkoi tapahtua.

Musiikinopettaja Eija Lappalainen potkaisi laulavat nuoretmiehet Kaarinan Nuorisoteatteriin.

– Teatteri ei kiinnostanut silloin pätkääkään. KaNutessa oli kuitenkin meitä kolme vuotta vanhempia Lipattomien jätkiä, ja oli toivetta, että ehkä pääsisi bändikuvioihin messiin. Lavaltahan sitten löysimme itsemme, heittää Kaukonen.

Ensimmäinen näytelmä, jossa he esiintyivät, oli Robin Hood Voivalassa. Teatterikärpänen pääsi silloin puraisemaan lujaa. Lisäksi he perustivat Tohtori Jones -bändin, jossa oli mukana myös muita nuoria.

– Oli harvinaislaatuinen tuuri, että osuttiin juuri oikeaan aikaan oikeaan porukkaan. Örkillä oli pokkaa kysyä kouluttajiksi kaikkein isoimpia nimiä Suomesta. Hän vain soitti esimerkiksi Martti Syrjälle ja Mari Rantasilalle ja muille guruille, ja he tulivat, Uusitalo kertoo.

Örkki tunnetaan Kaarinassa nykyään Neiti Ö:nä eli Nina Erjossaarena .

KaNuten majapaikka oli Littoisten verkatehtaalla. KaNuten nykyinen teatterirakennus oli Tohtori Joneksen treenikämppänä.

Töitä yhteisen päämäärän eteen



Kaukosesta ja Uusitalosta tuli ammattiesiintyjiä, monien 1990-luvun Kaarinan teatterinuorten lailla.

– Teatteri on upea harrastus nuorille ja lapsille. Teatteriin kerääntyy persoonallisia tyyppejä, ja näytelmien tekeminen vaatii sitoutumista, keskittymistä ja töitä yhteisen päämäärän eteen, Uusitalo pohtii.