Ensin mainitussa äänestyksessä oli vain kolmen luottamushenkilön mielipiteestä kiinni, että kaupungissa ei ensi vuonna rakennetakaan terveyskeskukseen esteetöntä kuntosalia. Toisessa äänestyksessä ainoastaan kahden luottamushenkilön olisi tarvinnut olla toista mieltä, niin oppimisympäristörehtorin pestiä olisi sittenkin jatkettu.
Suuri osa luottamushenkilöistä valitsee kantansa huolella ja ottaa tarkkaan selvää siitä, mistä ei tiedä etukäteen. Kaikki eivät näin tee. ”Siinä kokouksessa oli niin paljon asioita, että en jaksanut lukea tästä”, vastasi vähän aikaa sitten eräs valtuutettu toimittajalle, kun häneltä kysyttiin perusteluja, miksi hän äänesti niin kuin äänesti. Toinen luottamushenkilö perusteli omaa kantaansa tapahtumilla, joista on vuosikymmeniä. Kolmas luuli äänestävänsä eri asiasta.
Tämäntapaisia luottamushenkilöitä ei tarvita kuin kaksi Kaarinan 51 henkilön kokoisesta valtuustosta, ja kiistellyissä asioissa vaaka heilahtaa mielivaltaisesti kummalle puolelle tahansa. Yksittäisen päättäjän valta korostuu entisestään kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa: niissä on kourallinen jäseniä eikä niiden esityslistoista useinkaan ehditä käydä perusteellista julkista keskustelua ennen kokousta.
Kun ensi keväänä kuntalaiset valitsevat vaaleissa uusia päättäjiä Kaarinaan, kannattaakin pitää mielessä, että vaikka ehdokas olisi mukava tyyppi, ei hän silti välttämättä tee punnittuja päätöksiä. Ehdokas voi olla monista asioista samaa mieltä kuin äänestäjä, mutta kaikkein toivottavinta on, että hän osaisi pureutua huolella siihen, mistä päätetään silloin, kun päätetään.
Maria Kesti