
Saaristossa asuva Henrik Holmström joutui viime keväänä koronan takia lomautetuksi työstään Paraisten kaupungilla. Lomautuksen aikana hän mietti, miten voisi tukea paikallisia yrityksiä tukalassa tilanteessa ja samalla työllistää itsensä.
Syntyi idea Saariston etukortista, jolla asiakkaat saisivat alennusta ja etuja saariston yrityksistä. Samalla paikalliset yritykset saisivat uusia asiakkaita.
Syyskuun alussa käyttöön otettu Saariston etukortti on herättänyt enemmän kiinnostusta kuin Holmström uskalsi toivoa. Paraisilla mukaan on lähtenyt jo yli 40 yritystä. Lisäksi mukana on yrityksiä Kaarinasta, Nauvosta, Korppoosta, Houtskarista, Iniöstä ja Taalintehtaalta.
– Aluksi laskin, että montako korttia uskallan tilata ja painattaa omasta pussistani. Päätin laittaa all in ja tilasin tuhat korttia. Ennen syyskuuta olin myynyt kaikki kortit, Parshop-nimellä toimiva Holmström kertoo.
Tällä hetkellä kortteja on myyty 2000–3000.
– 95 prosenttia yrityksistä, joihin olen soittanut, on lähtenyt mukaan, Holmström toteaa.
Tukea paikallisille yrityksille
Suurimmalla osalla ihmisistä on jo entuudestaan kukkaro täynnä erilaisia kortteja. Holmström arvelee, että Saariston etukortti kiinnostaa ihmisiä, koska sen idea poikkeaa muista. Kortilla ei kerätä pisteitä tai bonuksia, vaan sillä saa alennusta useasta eri yrityksestä.
– Ihmiset ovat halukkaita tukemaan paikallisia yrityksiä, jotta ne selviävät korona-ajasta, ja tämä on yksi keino.
Etukortti on asiakkaalle maksullinen ja voimassa vuoden kerrallaan. Hinta on Holmströmin mukaan niin pieni, että kortti maksaa itsensä asiakkaalle takaisin parhaimmillaan jo ensimmäisellä ostosreissulla.
– Yritykselle mukaan lähteminen maksaa sen, että he antavat alennuksen asiakkaalle ja ottavat viisi korttia myyntiin. Mitä olen yrittäjien kanssa jutellut, niin kaikki kortit ja kupongit maksavat yleensä niin pirusti. Siihen verrattuna tämä on halpaa markkinointia, hän kuvailee.
Vastineeksi yritys saa näkyvyyttä. Mukana olevat yritykset ja voimassa olevat tarjoukset ovat näkyvillä Saariston etukortin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
”Ajankohta oli juuri oikea”
Kaarinassa kortti on käytössä tällä hetkellä kolmessa yrityksessä. Yksi niistä on SF Katsastus Oy, joka antaa kortin käyttäjille alennuksen katsastuksesta.
Vastuukatsastaja Toni Winbergin mukaan Saariston etukortti herätti kiinnostuksen, koska se voi tuoda lisää asiakkaita saaristosta.
– Saaristossa ei ole tällä hetkellä yhtään katsastusasemaa. Jos Ahvenanmaalta lähtee katsastamaan autoa, niin Kaarina on ensimmäinen, joka tulee vastaan. Saariston asiakkaat kiinnostavat, sillä kaksikielisenä pystyn palvelemaan myös ruotsin kielellä, hän perustelee.
Kaarinassa on neljä katsastusasemaa, joista SF Katsastus on uusin. Etukortti on Winbergin mukaan yksi tapa erottua joukosta.
– Ei tästä ainakaan haittaa ole. Kaarinassa kortti tunnetaan vielä huonosti, mutta saaristosta on tullut jonkin verran uusia asiakkaita.
Henrik Holmströmin työt kaupungilla loppuvat tammikuussa, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta. Hänen suunnitelmanaan on keskittyä yrittämiseen ja tehdä siinä sivuissa muita töitä.
– Olen aivan ihmeissäni, että tämä lähti näin hyvin lentoon. Yrityksiltä on tullut pelkkää positiivista palautetta. Se kertoo siitä, että ajankohta tällaiselle oli juuri oikea.