
Kaarina-talossa järjestettävää paneelikeskustelua luotsaa Sitran johtaja Mari Pantsar . Asiantuntijoina paikalla ovat metsäntutkija, puiden ekofysiologian dosentti Anna Lintunen , ympäristötutkija, teologian dosentti Panu Pihkala , ilmastofiktion tutkija, dosentti Toni Lahtinen , sosiaalipolitiikan tutkija Tuuli Hirvilammi sekä ekumeniikan professori Risto Saarinen .
Keskustelun lomassa kuullaan musiikkia ja runoesitys.
Ilman tietoa ei ole toivoa
Tapahtuman nimi Toivo dystopioissa on yhteisödiakonian työntekijän Paula Kangasniemen mukaan paradoksi, sillä dystopialla tarkoitetaan epätoivoista maailmantilaa. Teema on erityisen ajankohtainen korona-aikana, jolloin ihmisille maalataan ilta toisensa jälkeen kauhukuvia tulevaisuudesta.
– Ilman tutkittua tietoa meillä ei ole toivoa. Siksi tilaisuudessa tuodaan paras mahdollinen tieto ihmisten ulottuville ja keskustellaan tietopohjaisesti tunteita herättävistä aiheista, kuten ilmastonmuutoksesta ja pandemioista, Piikkiön seurakunnassa työskentelevä Kangasniemi avaa.
Hänen mukaansa on hyvä pysähtyä pohtimaan, miten voisimme vaikuttaa myönteisesti tulevien sukupolvien elinoloihin ja mistä voisimme saada turvallisuudentunnetta huoliemme ja pelkojemme keskellä.
Tilaisuudessa on varattu aikaa yleisön kysymyksille. Kangasniemi on kerännyt asiantuntijoita varten kysymyksiä myös yläkoulu- ja lukioikäisiltä nuorilta.
– Eräs 8.-luokkalainen opiskelija kysyi, kannattaako enää rakastua. Toinen nuori kysyi, onko mahdollista enää elää täysillä, jos valintamme tuhoavat maapallon.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja sisälle otetaan ihmisiä koronarajoitusten sallimassa määrin. Keskustelua voi seurata myös striimin välityksellä kotisohvalta. Osallistumislinkki tulee myöhemmin tapahtuman Facebook-sivuille.
Toivo dystopioissa Kaarina-talossa torstaina 12.11. kello 17.30–19.30. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen sähköpostiosoitteeseen paula.kangasniemi@evl.fi.