Tua Halen pääsi Suomen lukiolaisten varapuheenjohtajaksi

0
18-vuotias Tua Halen on kuudetta vuotta mukana myös Kaarinan nuorisovaltuustossa.

Vajaa vuosi sitten Kaarina-lehti kertoi, että kaarinalainen, Puolalanmäen lukiossa opiskeleva Tua Halen pääsi täksi vuodeksi toisena varsinaissuomalaisena Suomen Lukiolaisten Liiton hallitukseen eli päättämään yhden maan vaikutusvaltaisimman opiskelijajärjestön asioista. Nyt marraskuussa tuli lisää uutisia: Halen valittiin liiton hallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Tua Halen, vastaat ensi vuonna Suomen Lukiolaisten liiton tapahtumista. Mitä kiinnostavia tapahtumia liitolla on?

– Järjestämme koulutuksia järjestön aktiiveille ja lukiolaisille ympäri Suomen. Kevään aikana suunnittelemme myös kokonaan uutta tapahtumaa syksylle. Sen suhteen suunnitelmat on vielä avoinna, eli luvassa voi olla ihan mitä tahansa! Aiomme myös panostaa etätapahtumiin.

Mitä tarkoittaa, että vastuullasi on opiskelijakuntatoiminta?

– Kehitämme opiskelijakuntien toimintamahdollisuuksia ja tuotamme heille tukimateriaalia. Järjestämme esimerkiksi koulutusta opiskelijakuntatoiminnasta ja itsensä kehittämisestä. Lisäksi autamme opiskelijakuntia ongelmatilanteissa, kuten hallinnon pyörittämisessä.

Mihin haluat ensi vuonna eniten vaikuttaa?

– Siihen, että toimijamme voisivat paremmin. Nuoret ovat aiempaa uupuneempia. Hyvinvoinnin parantamista voisi lähteä edistämään hyvinvointikyselyillä ja oikein kohdennetulla tuella.

Muut ensi vuodelle valitut SLL:n hallituksen jäsenet ovat Naantalista, Helsingistä, Joensuusta, Kauhavalta, Lahdesta, Pietarsaaresta, Porista, Savukoskelta ja Tampereelta.