Yhtäkään vihjettä ei kuitenkaan ole vielä tullut, kertoi tiistaina viestintäpäällikkö Anna Saarenoja Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Vihjeitä kaivataan siis edelleen. Ennen kaikkea tietoja toivotaan lauantaina 17. lokakuuta roihahtaneesta palosta, jossa ensin paloi Kirkkopuistontie 3:ssa auto ja myöhemmin varastorakennus. Poliisi epäilee kumpaakin paloa tahallaan sytytetyiksi.
Samassa pihapiirissä on ollut rakennuspalo myös aiemmin, huhtikuun lopussa viikonloppuyönä 2019. Lisäksi Piikkiön seudulla on vuosien varrella ollut muitakin paloja, joita poliisi epäilee tahallaan sytytetyiksi.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja tai muita tietoja sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.