Kaarina-lehden tiistaisen tiedon mukaan Floristiikkatalo on auki joka päivä 20.12. asti, mikäli viranomaissuositukset sen sallivat. Paikalle tosin pääsee vain 10 henkilöä kerrallaan.
Aikoinaan ex tempore -ideasta syntyneestä Tuorlan Floristiikkatalon näyttelystä on muodostunut perinne, jota valmistellaan kuukausikaupalla.
Näyttely pidetään nyt 12. kertaa. Tänä vuonna paikalta löytyy sadunomaisia kruunajaisia sekä jumalia, Vellamoa ja Ilmatarta myöten. Asetelmiin on käytetty eläviä ja kuivattuja kasveja, heiniä, kaarnaa ja sammalta.
Joulunäyttelyn suunnittelu ja rakentaminen on osa floristiikkaopiskelijoiden opintoja.
Floristiikkatalo tiedottaa aukioloaikojensa muutoksista Facebook-päivityksillä.