
As Oy Piikkiön Pappilanpellon taloyhtiön ilmoitustaululla on lappu, jossa kerrotaan tarkka aika, milloin kannattaa avata ovi ja tulla kuuntelemaan joululauluja omalta kotiovelta.
Ylimmässä kerroksessa kotipalveluyrittäjä Anne Lindroos asettelee nuottitelinettä paikalleen.
– Olen pitänyt aina laulamisesta ja tykkään tehdä hyväntekeväisyyttä. Tahdoin tuoda iloa myös niille, jotka eivät ehkä uskalla lähteä suurempiin tapahtumiin kuuntelemaan joululauluja tai joilla esimerkiksi liikkuminen on vaikeaa, Lindroos kertoo.
Pian hissillä saapuvat ylimpään kerrokseen Marjatta ja Juhani Helin .
– Anne on käynyt meillä siivoamassa, ja olemme molemmat innostuneita laulamisesta. Sitten tuli puhetta, miten voisimme piristää muitakin laululla, Marjatta Helin kertoo.
Asukkaiden ilahduttaminen laulamalla oli ajatuksissa jo ennen koronaa.
– Meidän piti järjestää laulukutsut, jonne saisi tulla laulamaan ja tutustumaan naapureihin. Kun suunnittelimme näitä kutsuja, emme vielä arvanneet, että korona tulisi sotkemaan kaikki kuviot, Lindroos taustoittaa.
Juhani Helin on pukeutunut joulupukiksi.
– Olen ollut joulupukkina ennenkin. Muistan, kun joskus vierailin perheessä, jossa oli kaksi pientä tyttöä. Kun olin lähdössä, perheen isä sanoi tytöille, että unohtivatko he jotain. Pian tytöt saapuivat luokseni kauniiden liinojen kanssa. Minulla on nuo lahjat tallessa vieläkin, Juhani Helin muistelee.
Lindroos ei sulje pois sitä, etteikö lauluhetkiä voisi järjestää myös muissa taloyhtiöissä.
– Jokaisessa taloyhtiössä voisi järjestää samanlaisen tempauksen. Innokkaat lapset tai aikuiset voisivat kiertää ovelta ovelle laulamassa kauniita joululauluja ja piristämässä varsinkin yksinäisten ihmisten arkea. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus.
Teksti ja kuva: Maria Vakkuri