Kanta-Kaarinan kalliit tontit käyvät kaupaksi, Piikkiön edulliset eivät

0
Muutama omakotitalo on noussut tai nousemassa Piikkiön entisen urheilukentän alueelle.

Kaarinan kaupungin myymistä omakotitonteista halvimmat sijaitsevat Piikkiössä. ”Pontelan alueen liikenneyhteydet ovat hyvät ja palvelut aivan lähellä”, Kaarina mainostaa.

Piikkiön entisen urheilukentän alueen kaavoitushanke herätti aikanaan suuria tunteita: sekä kovaa vastustusta että isoja toiveita silloisissa päättäjissä. Kauppa ei kuitenkaan ole käynyt siihen tahtiin kuin optimistit kuvittelivat. Pontelan alueelle kaavoitettiin 29 omakotitonttia, ja niistä 20 on vielä vapaana.

Sen sijaan huomattavasti kalliimmat tontit muualla Kaarinan alueella tekevät kauppansa. Edes koronapandemia ei ole tähän vaikuttanut.

– Mielestäni omakotitontteja on myyty tasaiseen tahtiin, tietääkseni ihan normaalivuoden tapaan. Tänä vuonna on myyty 31 omakotitonttia, ja päälle tulevat vuokratonttien lunastukset. Muutamia kauppoja on tosin peruttu tai siirretty, mutta ei montaa, maankäyttöinsinööri Henna Correia Noca kertoo.

Hänen mukaansa suosituimpia alueita omakotirakentajien keskuudessa Kaarinassa ovat esimerkiksi Silvolanmetsä ja Harmilanahre. Tämän vuoden kohteista myös Kultanummen alueen kaikki tontit on varattu.

Auranlaaksossa sijaitsevassa Silvolanmetsässä kaikki tontit on nyt varattu. Viimeisimmän hinta oli 57 000 euroa. Yksi tontti on vapaana Harmilanahressa, ja sen hinta on vajaa 61 000 euroa. Kalleimmat tontit ovat tällä hetkellä Correia Nocan mukaan Uusihaassa.

Pontelan alueella vapaana olevien tonttien hintahaarukka on 38 000–48 000 euroa.

Correia Noca katsoo, että Kaarina on omakotirakentajien mieleen, koska sen sijainti on niin loistava. Seuraavaksi uusia omakotitontteja aiotaan Hulkkioon.

Teksti ja kuva: Kylli Salo