Kuusiston päiväkodissa on havaittu koronavirustartunta. Päiväkodin tapaukseen liittyi reilut 20 altistunutta.
Kaupunki kertoi tapauksesta vasta tiistaina, vaikka sairastuminen on tapahtunut jo viime viikon perjantaina.
Kaarinan kaupunki tiedottaa korona-aiheista nyt kerran viikossa ja kokoaa tähän yhteyteen tiedot tartunnoista.
Myös Piikkiön yhtenäiskoulussa todettiin viime viikolla yksi koronatartunta. Piikkiön yhtenäiskoulun tapaukseen liittyi 27 altistunutta.
Kaarinan kaupungin toimipisteissä on siis todettu viime viikolla kaksi koronavirustartuntaa ja altistuneita on noin 50.
Kaarinan kaupunki suosittelee vahvasti maskin käyttöä. Kaupunki jakaa vähävaraisille ja haavoittuvimmassa asemassa oleville kaupunkilaisille maskeja palvelupisteissä Kaarina-talolla ja Piikkiön kirjastossa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tiistaina, että Kaarinassa on tilastoitu kolme uutta koronatartuntaa. Tautiin sairastuneiden kokonaismäärä on siis kaupungissa yhteensä 119.
Koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi annetut suositukset ovat Varsinais-Suomessa pääosin voimassa 10. tammikuuta saakka, kertoi alueellinen koordinaatioryhmä tiistaina. Ryhmä jatkoi suosituksia, sillä koronaviruksen tapausmäärät Varsinais-Suomessa ovat edelleen hyvin korkeat.
Viime viikolla Varsinais-Suomessa todettiin kaikkiaan 456 koronatapausta, mikä on noin 50 prosenttia enemmän kuin edellisviikolla. Koronatapausten kokonaismäärä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä oli sunnuntaina 2 385. Ilmaantuvuus on 153,3 kahden viikon ajalta 100 000:a ihmistä kohden. Tämä on yli koko maan keskiarvon. Varsinais-Suomi on koronaviruksen leviämisvaiheessa.
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä antoi ja täsmensi 15. joulukuuta seuraavia suosituksia:
1. joulukuuta annettujen suositusten voimassaoloa jatketaan pääosin 10. tammikuuta 2021 saakka.
Kaikki julkiset sisätilojen harrastus- ja liikuntapaikat, kuten uimahallit ja kuntosalit, suositellaan kokonaan suljettavaksi 27. joulukuuta saakka. Koordinaatioryhmä arvioi tämän osalta tilannetta uudelleen vielä ennen vuodenvaihdetta.
Tarpeetonta matkustamista muihin leviämisvaiheen maakuntiin sekä niistä Varsinais-Suomeen tulee edelleen välttää.
Myös muut suositukset ovat edelleen voimassa.
2. Talven juhlat ydinperheen kesken.
– Suositukset koskevat meitä ihan jokaista. Mitä huolellisemmin noudatamme annettuja suosituksia, sitä paremmin saamme epidemian taittumaan. Esimerkiksi viime viikolla kuusi tartuntaa tuli yhdestä ainoasta yksityisjuhlasta, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo ryhmän tiedotteessa.
– Joulua, vuodenvaihdetta ja muita talven juhlia pitäisi viettää vain oman ydinperheen kesken. Niin vaikealta kuin se tuntuukin, sukulaisten ja kaveriporukoiden kesken ei voi tänä vuonna kokoontua, Rintala jatkaa.
Koronaviruksen tartunnan lähteitä ei valitettavasti enää tunnisteta yhtä hyvin kuin epidemian aikana aiemmin. Tartuntalähde saatiin viime viikolla selvitettyä 57 prosentilla sairastuneista. Neljäsosa eli yli sata koronavirustartuntaa tuli viime viikolla samassa taloudessa asuvalta.
3. Hoivakodeissa vierailijoilta edellytetään erityistä tarkkuutta.
Pitkäaikaisen hoidon paikoissa on todettu viimeisten kahden viikon aikana kaikkiaan 26 koronavirustartuntaa. Tartuntoja on todettu sekä asukkailla että työntekijöillä.
– Joulun aikaan me kaikki luonnollisesti haluamme tavata sukulaisia ja hoivakodeissa asuvilla on tietenkin oikeus tavata läheisiään. Suositamme, että ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä asuvien ikääntyneiden ja riskiryhmien luona vierailee korkeintaan kaksi henkilöä kerrallaan. Maskit tulee näissä tilanteissa ehdottomasti olla käytössä sekä muistaa perusohjeet hyvästä käsihygieniasta, Esa Rintala painottaa.
4. Hoivakotien lisäksi tartuntaryppäitä on todettu työpaikoilla.
5. Sairaalahoidon tarve on kasvanut nopeasti.
Tyksissä on sairaalahoidossa on nyt vuodeosastoilla 13 ja teho-osastolla 5 potilasta. Tämä on enemmän kuin koronaepidemian aikana minään viikkona aiemmin.
Varsinais-Suomen koronatestien määrä oli viime viikolla korona-ajan korkein. Viikossa analysoitiin yli 10 000 koronanäytettä. Positiivisten näytteiden osuus jatkoi nousuaan ja oli nyt 4,1 prosenttia, kun se edellisellä viikolla oli 2,5 prosenttia.