Silta on ainut tieyhteys Paraisten ja Kaarinan välillä ja elintärkeä rakennusteollisuuden raaka-aineen kuljetuksille. Sillan korvaamista suunnitellaan, mutta rahoitusta rakentamiseen ei ole olemassa. Uuden sillan rakentamisen aloittamista ei voida viivyttää enää kymmenen vuoden päähän, vaan työ on aloitettava kuluvalla hallituskaudella.
Hallituksen tulee myöntää 85 miljoonan euron rahoitus uuden sillan rakentamiseen viipymättä, jotta rakentaminen voi käynnistyä vuonna 2022. Investointiin voitaisiin hyvin hyödyntää myös EU:n elpymisvälinettä, koska investointi on teollisuuden toimintaedellytyksiä tukeva.
Pitkittyessään sillan vauriot ja niistä seuraavat liikenteen lisähidasteet vaikeuttavat Saaristotien liikenteen sujuvuutta. Kirjalansalmen sillan korvaaminen on lähtökohta myös Paraistenväylän rakentamiselle, minkä tarkoituksena on edelleen sujuvoittaa Kaarinan läpikulkevaa liikennettä.
Kaarinan kaupunginvaltuutettu
Malla Rannikko-Laine (kok.)