Joulukuussa lukuisat lehdet kirjoittivat, miten leivonnainen X tai kalsari Y sopii pukinkonttiin. Ei sovi! Ensinnäkään joulupukki ei ole pukki. Joulupukilla ei ole sarvia, hän ei mäkätä, hänellä ei ole sorkkia eikä hän haise ihan yhtä pahalta. Oikeasti joulupukki on joulutonttujen jättiläinen, kaksinkertaiseen kokoon kasvanut alfatonttu, jonka fyysiseen rakenteeseen kuuluu Pahimuksen havaintojen mukaan turvan sijaan ihmismäinen nenä.
Toiseksi joulupukilla ei ole konttia vaan säkki. (Vai viitataanko kontilla siihen, että pukki joskus tulee nelinkontin tai tuntuu puhuvan konttikieltä?)
Joululaatikot. Niihin ei voi laittaa sukkia eikä Legoja eikä niihin voi pakata lahjoja. Ne ovat lantusta, perunasta tai porkkanasta tehtyjä muusseja. Turun joulurauhan julistuksella ei ole juridista merkitystä. Kansalaiset saavat ihan samat sakot ja putkat kuin muulloinkin. Kuusenkynttilät eivät ole kynttilöitä vaan sähkövaloja. Suklaakonvehdit ovat oikeasti praliineja. Vihreät kuulat ovat marmeladia eivätkä kuulia, jonka sika saisi kalloon. Tutkimusten mukaan Jeesuksen syntymäpäiväkään ei varmuudella ollut täsmälleen 25.12. Eikä edes piparkakku ole kakku vaan keksi. Jatkossa luotan vain valeuutisiin!