Jos et ole kokeillut avantouintia, nyt on oikea hetki! Säästyt avannon kairaamiselta.
Tee maisema-ajelu Turun Funikulaarissa. Matka-aika yhteen suuntaan on noin minuutti, mutta häiriöiden takia siihen saa usein menemään monta tuntia.
Ala harrastaa pimeäsuunnistusta. Monet talousahdingossa olevat kunnat ovat päättäneet säästää katuvalaistuksesta, joten välttämättä ei tarvitse mennä edes metsään.
Käy ottamassa selfie 40 miljoonaa maksaneessa Turun toriparkissa ja laske, montako koulua Kaarinaan olisi saanut rakennettua sillä hinnalla. Pysäköinti on ilmaista jouluun asti, joten kannattaa nauttia koko rahan edestä.
Hyppää kaupunkiajelulle Kaarinan K-linjan kyytiin. Kaarinassa kulkee melko varmasti korona-ajan turvallisimmat bussit. Fölin tilastojen mukaan joillakin vuoroilla oli viime vuonna vain yksi matkustaja viikossa. Oma paikka taattu!