Rakkaimmat joulukoristeet: Uusi ihmisalku jouluun ja pukkijekutus

0
Joulukoriste ehti jouluun ennen vauvaa, kertoo Sofia Virta.

Kaarina-lehti pyysi lukijoilta kuvia ja tarinoita rakkaimmista ja koskettavimmista joulukoristeista.

Jouluksi uusi pieni ihminen

”Olen aina rakastanut joulua, mutta kaksi vuotta sitten jouluaika sai perheessämme aivan uuden merkityksen, kun odotimme tyttäremme syntymää.

Jännitimme tuolloin, viettäisimmekö joulun lapsivuodeosastolla, mutta neiti pysyi mahassa vielä joulun yli. Malttamattomana ostin kuitenkin kuvassa näkyvän joulukoristeen, josta on nyt muodostunut ehdottomasti rakkain ja tärkein joulukoriste.

Tähän suloiseen joulupalloon yhdistyy jotenkin niin monta ikimuistoista ja rakasta hetkeä tuosta joulusta, jolloin tiesin hetkenä minä hyvänsä näkeväni pienen uuden ihmisen ensi kertaa.

Laitoimme tällä viikolla koristeen yhdessä hänen kanssaan joulukuuseen. Toivon voivani kertoa hänelle vielä vuosienkin päästä pallon löytyessä joulukoristelaatikosta, miten kovin häntä joulutunnelman keskellä tuona vuonna odotimme.”

Sofia Virta

Kaarinalainen kansanedustaja (vihr.)

Onnistunut joulupukkijekku

”Minulle joulun tärkein asia on läheisten kokoontuminen yhteen. Perheessäni ei ole ollut mitään joulusta toiseen kuuluvaa koristetta, mutta oheinen tonttujen keinu on ollut kodissamme esillä joulun ajan viimeiset 15 vuotta.

Hauskoja joulumuistoja on runsaasti, ja ne luonnollisesti liittyvät lasten tempauksiin. Yhtenä vuonna, kun lapsemme olivat noin 10- ja 13-vuotiaita, he pukeutuivat joulupukiksi ja -muoriksi lahjojen jaon ajaksi. Nuoremmille serkkupojille jekku meni täydestä. Nuorin jopa tirautti itkut, kun serkut eivät päässeet tapaamaan pukkia ja muoria.”

Anne-Mari Virolainen

Kaarinaan muuttanut kansanedustaja (kok.)